tiistai 14. toukokuuta 2013

Summa summarum.

Kaksi vuotta käsityökasvatuksen opintoja alkaa olla hiljalleen takana. Takana ovat myös ehdottomasti elämäni parhaat kaksi opiskeluvuotta. Näiden opintojen alussa olin hieman kauhuissani, kun piti lähteä ihan yksin asumaan synkkään Savonlinnaan. Aika nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että olin itse asiassa tullut ehkä parhaaseen opiskelupaikkaan ikinä! :)

Tänne lähtiessäni oli itsestään selvää, että aion opiskella kahden vuoden verran. Minulla oli tutkintoa varten jo riittävät sivuaineet (ja ylimääräistäkin), joten teknisen työn opinnot olivat lähtökohtaisesti ihan vain itseä varten. Toki saatavissa ole kaksoiskelpoisuus oli myös tavoittelemisen arvoista. Ehkä kuitenkin se suurin motivoiva seikka oli halu päästä oppimaan lisää ja tekemään käsillä niitä asioita, joita olin kaivannut aina yläasteajoilta saakka. Vaikka nämä sivuaineopinnot ovat olleet paikoitellen hyvinkin työläät ja aikaa vievät, ja vaikka opintojen suorittaminen on ollut taloudellisesti katastrofaalista, en ole katunut päätöstäni päivääkään.

Minusta kuoriutui Savonlinnassa todella ahkera opiskelija. Opinnot olivat mielenkiintoiset, tiedonjano oli valtava ja toki minulla oli aikaakin panostaa opintoihin aivan toisella tavalla. Se sai minut jopa lukemaan tenttikirjat, ehkä ensimmäistä kertaa seitsemän opiskeluvuoteni aikana! :) Vieressä olevassa kuvassa on palanen tentissä sallitusta "lunttilapusta". Tämän vuoden tentit osoittivat sen, että pelkästään tuon lapun kirjoittaminen oli jo oppimiskokemus itsessään ja hyvä kertaus, minkä vuoksi huolella kirjoitettuja lapun tietoja ei sitten tenttitilanteessa juuri tarvinnutkaan. Tämä on yksi asia, jonka aion viedä mukanani työelämään. Ainakin joskus tällaista muistilappua voisi hyödyntää koulussa, koska ei kai tärkeintä ole se, että muistaa ulkoa yhtä ja toista nippelitietoa? Mielestäni tärkeintä on se, että ymmärtää asioita ja osaa soveltaa tätä ymmärtämäänsä ja oppimaansa asiaa käytännössä. Tiedonhaku on nykyisin myös niin nopeaa ja helppoa, että moniakaan asioita ei tarvitse muistaa ulkoa, vaan ne voi aina tarkistaa. Mielestäni opinnoissamme on hyvin yhdistynyt teoria ja käytäntö. Ehkä parhaiten se on näkynyt kone- ja sähköteknologian kursseilla, jotka sisälsivät selkeät ja kattavat teoriaosuudet (ja kirjalliset materiaalit!), joiden ohessa oli käytännön touhuamista.

Vaikka sähköteknologian osuus oli hyvä, oli se myös ehkä henkisesti kaikkein hajottavin osuus opinnoista. Olin jossain vaiheessa piirilevysuunnitelmaa Picaxella piirtäessämme aivan varma, ettei piirilevy tule KOSKAAN toimimaan. Kääntelimme ja vääntelimme palikoita, mutta aina jokin viiva meni toisen päältä. Mutta kuinkas sitten kävikään, palaset loksastivat paikalleen ja perhoset valmistuivat - ja ne toimivat.

Sähkötyön alkuvaihetta lukuunottamatta mikään työ ei ole tänä vuonna ollut ylitsepääsemättömän vaikea. Pariprojektit olivat suuritöisiä, mutta niissä oli onneksi pari mukana tukemassa. Yhteistyömme Sari kanssa toimi hyvin ja meillä oli tänä vuonna todella hauskaa töiden kanssa. Toki parityöskentely on aina kompromissien tekemistä, jolloin kaikki ei voi mennä niin kuin itse haluaisi. Toisaalta parilta voi saada paljon ideoita ja ongelmiin toisenlaisia ratkaisuja, jotka eivät olisi itselle juolahtaneet mieleen.

Koska tänä vuonna tehtävänä oli paljon yksittäisiä töitä, vaati se itseltä paljon aikaa ja paneutumista. Enkä ole itseäni todellakaan päästänyt monessakaan työssä helpolla. Olisin toki voinut yhdistää tekniikoita samoihin töihin, mutta halusin mielummin tehdä monia eri töitä. Tänä vuonna tuli ehkä sellainen olo, että tämä on ainutkertainen mahdollisuus päästä kokeilemaan monia tekniikoita, joten halusin saada niistä kaiken irti. Olisin toivonut, että minulla olisi riittänyt tänä vuonna aikaa opinnoille enemmänkin, mutta olosuhteiden pakosta jouduin olemaan esimerkiksi koko kahden kuukauden "joulutauon" pois pajalta. Sinänsä en ole tästäkään harmissaan, koska tuona aikana valmistui graduni, minkä ansiosta sain viime kuussa myös maisterin tutkinnon ja pääsin hakemaan avoinna olevia työpaikkoja pätevänä.

Kahden vuoden aikana olen tehnyt valtavasti asioita. Olen nähnyt, oppinut ja kokenut vaikka mitä! Päällimmäisenä tuntemuksena on valtava into päästä työelämään kokeilemaan oppeja ja näyttämään muillekin, mihin suuntaan teknistä työtä voisi kouluissa kehittää. Toivoisin, että itse voisin luokanopettajana saadaan teknisen työn opetuksessa jotain pientä suunnanmuutosta aikaan. Haluaisin viedä teknisen työn opettamiseen lisää luovuutta, kekseliäisyyttä, rohkeutta ja iloa. Erityisen tärkeänä pidän oppilaiden omaa suunnittelua, koska vain sillä tavoin oppilaat todella pääsevät toteuttamaan luovuuttaan. Oma suunnittelu tekee työstä myös merkityksellisemmän, jolloin sen tekemiseen kenties sitoutuu enemmän ja työn tekokin on motivoivampaa. Kaiken tekemisen takana tulisi olla myös tavoitteita, joihin pyritään. Ettei tehdä vain jotain kivaa tekemisen vuoksi. Sen lisäksi, että opitaan työstötekniikoita, teknisessä työssä voidaan oppia myös paljon enemmän ympäröivästä maailmasta. Luokanopettajana teknistä työtä on helppo integroida myös muihin oppiaineisiin, esimerkiksi matikkaan, fysiikkaan ja kuvikseen. Todennäköistä on, että tulenkin työskentelemään luokanopettajana, mutta toki kyttäilen jatkuvasti auki olevia teknisen työn paikkojakin. Ja pakkohan niitä on hakea. Saa nyt nähdä, minne sitä syksyllä töihin päätyy. Suurin pettymys olisi ehdottomasti se, etten pääsisi opettamaan teknistä työtä ollenkaan.

Tänä vuonna olen saanut omaan tekemiseen myös todella paljon varmuutta. Siinä missä viime vuonna ehkä varmistin jokaisen liikkeen pajalla opettajalta, on tänä vuonna ollut ilo huomata, että töiden rakenneratkaisuja osaa itsekin pähkäillä ja ratkoa, työstökoneiden käyttö onnistuu vaivatta rutiinilla ja vaikkapa alajyrsimen terän vaihto ja säätö onnistui ihan itsestään apua kysymättä, kun vain luottaa itseensä. Osaltaan varmuutta on lisännyt se, että olemme saaneet touhuta pajalla keskenämme. Kun tekee itse, oppii ja muistaa myöhemminkin paremmin ja on myös vastuussa omista tekemisistään. Ehkä se vastuun kasvaminen on tuonut myös varmuutta. Pääosin olen pärjännyt pajalla hyvin, enkä ole kummemmin töpeksinyt. Olen mielestäni työskennellessä huolellinen ja tarkistan aina moneen kertaan turvalaitteet ym. turvallisuusseikat. Jonkinlaiseksi vitsiksi vuoden aikana kuitenkin muodostui käsistäni löytyvä käsittämätön määrä haavoja, joita syntyi erityisesti puukon valmistusvaiheessa terän ollessa jo terävä. Laastareita kului, pahimmillaan useita päivässä. Ehkä jatkossa käytän enemmän työhanskoja! :)




Blogin pitäminen on ollut samalla antoisaa, opettavaista että todella työlästä. Omaa tekemistä ja oppimista tulee ehkä enemmän pohdittua, kun kirjoittaa kaiken tekemänsä ja ajattelemansa säännöllisesti ylös. Blogissa pysyy myös itse hyvin kärryillä, missä mennään ja mitä pitäisi vielä tehdä. En ole pahemmin viime vuoden portfoliota lueskellut, mutta uskoisin blogista olevan paljon hyötyä minulle jatkossa. Täältä on helppo tarkistaa, mitä vaiheita kuului esimerkiksi puukon valmistamiseen ja mitä oli hyvä huomioida hiekkavalua tehdessä. Sen lisäksi, että minä saan blogista iloa jatkossa, hyötyvät näistä jorinoista kenties muutkin.

Blogissa käy päivittäin ihmisiä, syystä tai toisesta ja esimerkiksi nämä viime viikolla tilastoihin kirjautuneet hakusanat ainakin todistavat, että blogiin tullaan pääasiassa googlen kautta tietoa etsien. Eri asia toki on, löytyykö se vastaus ongelmaan täältä. :) Parasta blogin pitämisessä on kuitenkin vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, parhaimmillaan ympäri maailmaa, vaikka se melko vähäistä onkin. On kiva saada muilta kommentteja ja palautetta tehdyistä asioista. Toki blogimaailmaan kuuluu sellainen piirre, että useimmiten kommentit ovat vain positiivisia, mutta toki välillä kysellään tarkennuksia esimerkiksi tekniikkaan liittyen. Pääasiassa ihmiset taitavat kuitenkin hakea blogeista vinkkejä omaan työskentelyyn. Itse ainakin haen toisista blogeista nimenomaan ideoita ja sen lisäksi myös esimerkiksi vinkkejä, kuinka kannattaa jokin asia tehdä ja miten sitä ei ainakaan kannata tehdä. Vaikka blogin ylläpitäminen on vienyt vapaa-ajastani varmaan satoja tunteja, en voi kuin suositella sitä - enemmän se antaa kuin ottaa. :)

Nyt kun päivät pajalla käyvät vähiin, on olo hieman haikea. Pajaelämää tulee kova ikävä, koska siitä on ehtinyt tulla parin vuoden aikana jokseenkin elämäntapa. Meidän ryhmä on myös ollut todella huikean hyvä ja mukava. Aina on saanut toisilta apua sekä vinkkejä ja näkemystä ongelmatilanteisiin. Opettajilta on myös aina voinut kysyä neuvoa pulmassa kuin pulmassa. Keimo kikkakouluineen ansaitsisi aivan oman lukunsa. :) Pahimpaan pajaikävään taidan perustaa meidän autotalliin oman pikkupajan ja ensi vuodeksi taidan ilmoittautua seutuopiston kursseille. Tämä ei nimittäin jää tähän... :)

5 kommenttia:

  1. Hi Saaara,
    Well, I've kind of made my way through your posting here and it looks like you've reached the fork in the road as we say in English. It means you are at a jumping off point that will affect your life for the foreseeable future. I just want to say that I've enjoyed observing your work and emailing back and forth and I really hope you continue to work with wood and do more wood turning.
    And it also looks like you've earned a master's degree-congratulations on achieving this.
    I wish you all the best now and in the future.
    Sincerely yours,
    Vickie Woodcock
    Eagan, Minnesota

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaisiko vuoden vuorotteluvapaan sijaisuus?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teknisessä työssä yläkoulussa Vaasassa. Elokuusta 2013 toukokuun 2014 loppuun?
      esahocksell(at)gmail.com

      Poista
  3. Hei! Olen aloittelemassa syksyllä luokanopettajaopintoja ja olen miettinyt pääni puhki, mitä sivuainetta alkaisin lukemaan aineenopettajakelposeksi. Tekninen työ on alkanut vaikuttaa yhä kiinnostavammalta vaihtoehdolta, ja luulen, että siitä voisi olla myös jonkinlaista etua naisvaltaisella alalla. Minua on kuitenkin mietityttänyt se, ettei minulla ole kovin paljoa kokemusta teknisestä työstä. Peruskoulussa en sitä opiskellut, mutta olen käynyt myös muotoilijan koulutuksen, johon luonnollisesti liittyi runsaasti erilaisia materiaalipajoja puutöistä muovi-, metalli- ja keramiikkakursseihin. Minusta kuitenkin tuntui että saamamme koulutus tuolloin oli aikamoinen pintaraapaisu. Onnistuisikohan suhteellisen vähällä taustalla lähteä opiskelemaan teknistä työtä, ja miten muuten myisit alan tällaiselle sitä miettivälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, että vastaukseni kesti näin kauan! :/ Ensinäkin suosittelen lämpimästi, että teet jostain oppiaineesta 60 op - oli se sitten mistä tahansa. Sille on nykyisin työelämässä kysyntää ja vaikuttaahan se erittäin myönteisesti myös tulevaan palkkaasi. Teknisen työn osaajista on naisvaltaisella alalla aina pulaa ja se tulee olemaan vahvuutesi, jos tälle tielle päädyt. :)

      Itse olen ollut teknisessä työssä peruskoulussa luokilla 3-9. Minulla on siis melko pitkä historia aineen parissa, mutta esimerkiksi omassa sivuaineryhmässämme oli monia (ehkä jopa puolet), jotka esimerkiksi käyttivät suurempia työstökoneita ja vaikkapa hitsauslaitteita aivan ensimmäistä kertaa. Eli käytännössä heillä ei juurikaan ollut kokemusta teknisestä työstä omilta kouluajoilta. Voin puhua sen puolesta, että ainakin Savonlinnassa teknisen työn sivuaineopinnot on järjestetty todella hyvin, opettajat on ammattitaitoisia ja mukavia ja jokaisen lähtötaso otetaan kyllä huomioon. Kyllä meillä ainakin kaikki pärjäsivät ihan hyvin aineopinnoissakin, oli tausta mikä hyvänsä.

      Minulle teknisen työn sivuaineopinnot olivat elämäni paras päätös. :)

      Poista