keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kivitöiden ideointia.


Kivitöihin löysin materiaalia jo viime kesänä. Satuin varsin kummalliselle kirpputorille, jossa oli kaupan vähän sitä ja tätä jonkun vanhan papan jäämistöstä. Autotalliin, varastoihin ja pajalle olikin vuosien saatossa ehtinyt kertyä kaikenlaista. Yhdessä nurkassa sattui olemaan läjä kivitavaraa, joten otinpa ne matkaani, edullisesti kun sai. Samaiselta kirpparilta matkaan tarttui innokkaalle opiskelijalla myös mm. pistosaha, voimapihdit ja laatikollinen muita työkaluja 1e/kpl! Oma paja siis jo melkein pystyssä! :)

Mutta asiaan. Kivityönä tulisi toteuttaa jonkinlainen korukivi ja yksityiskohta johonkin muuhun opinnoissa valmistettavaan työhön tai sitten jokin oma itsenäinen kivityö käytettävissä olevien työstömenetelmien rajoissa.


www.bespokecountry.co.uk




Pidän todella vähän koruja, joten tässä korukiviasiassa taidan hieman soveltaa, jos se vain onnistuu. Tai sitten teen jonkinlaisen korun lahjaksi, esimerkiksi sormuksen. Vaihtoehtona mielessä on käynyt esimerkiksi taulu, jossa olisi yksityiskohtina hiottuja kiviä, esimerkiksi sydämen muotoiseksi hiottu kivi osana jotakin tekstiä.

Minulla ei ole aiempaa kokemusta kiven työstöstä, mutta timanttiterällä olen jonkin verran leikellyt lattialaattoja oikean muotoisiksi remontoidessa. Ainakin homman sottaisuus on tullut siinä hyvin esille. Joka paikka on aina täynnä hienojakoista mutaa ja vettä roiskuu! Kiven työstössä onkin tärkeää muistaa suojaus. Ei siis parhaita vaatteita ja kenkiä päälle ja essu päälle suojaksi!



www.diningstones.com

Varsinainen kivityö onkin sitten suurempi ongelma. Jos liitän kiveä johonkin työhön, tulee se todennäköisesti olemaan puuprojekti, jossa tulee valmistaa keittiövälineitä. Siinä kivi voisi olla osana esimerkiksi pannunalusta, koska kivi kestää hyvin kuumaa. Pannunalusessa voisi myös olla irroitettava kiviosa, jonka voisi laittaa pakastimeen jäähtymään, jolloin pannunalunen toimisi sekä kuuma- että kylmäalusena. Näen vain jo silmissäni, kuinka se osanen tippuu meidän laattalattialle ja hajoaa... Ehkä on otettava riski? Tai sitten liimaan kiviosan puuhun kiinni. Täytyypä selvittää, onko kiveä ja puuta järkeä liimata ja miten puuesine suhtautuu pakastamiseen. Onhan nuo puut tuolla metsässäkin pakkasessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti