Puukkoprojekti, osa 5: puukon kahvan muotoilu.

Kahvan aihio oli melko hyvä käteen alkuperäisessäkin muodossaan. Ehkä joskus voisi kokeilla tehdä puukon kahvan jonkinlaisesta oksasta tai puunpalasesta. Muotokieli olisi silloin suoraan luonnossa. Tällä kertaa päätin kuitenkin muotoilla kahvan ja katsoa, mitä puusta paljastuu esille. Otin kahvan muotoon mallia yläasteella tekemästäni puukosta, koska mielestäni olin onnistunut muotoilemaan siihen todella hyvän kahvan. Tein kahvasta kuitenkin hieman suuremman, jotta se on hyvä miehen kädessä.

Aloitin kahvan työstämisen nauhahiomakoneessa. Ajattelin, että näin pääsen paremmin selville, millaista puuta kahvani on. Aika nopeasti kuitenkin selvisi, että haljenneelta käyttänyt visakoivu oli pääasiassa kuitenkin varsin erinomaista. Halkeamia oli lähinnä vain kahvan päädyssä. Helan kohdalta kahva tulee hioa metallin hiomiseen soveltuvalla nauhahiomakoneella. Suojasin terän maalarinteipillä, mutta paras olisi ollut teipata koko hela kiinni suojaksi, sillä tottakai jossain hionnan vaiheessa tökkäsin puukon terää nauhaan ja sehän teki heti jäljen... :/

Kun olin raakatyöstänyt kahvan nauhalla, alkoi viilaaminen ja hiominen. Ja tietenkin kahvaa piti myös sovittaa käteen (niin omaan kuin pajan miestenkin) lukuisia kertoja. Kahvan keskikohdasta tein hieman paksumman. Kahvan päätyyn tein mutkan, jonka juuressa on erityinen kavennettu kohta, pikkurillin paikka. Kahvasta tuli mielestäni hyvin käteen sopiva. Visa tuli myös kauniisti puussa esille. Kahvan päätyyn jäi joitakin halkeamia näkyviin, mutta se sallittakoon visakoivun kohdalla.

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy pikkurillin kavennettu kohta hyvin. Jäi jostain syystä ottamatta kuva kahvasta puukon päältä päin katsottuna. Näistä kuvista ei oikein näy mutkan päätyyn tekemäni viisteet - pitääpä ottaa huomenna parempi kuva. Puukon kahvan käsittelin parafiiliöljyllä pariin otteeseen. Se syvensi kivasti kahvan sävyä ja toi visan vielä paremmin esille. Olen tyytyväinen! :)

Puunkantoteline taivutetusta vanerista.

Aineopinnoissa meidän tulee valmistaa joku töistämme taivuttamalla puuta. Suurin osa on käyttänyt taivutustöihin n. 3 mm paksuiseksi höylättyä viilua, mutta osa on käyttänyt myös vaneria. Jotta puu saadaan taipumaan ilman ilman halkeamia ja vielä pysymäänkin muodossaan, tulee puu kastella. Tähän tarkoitukseen kätevä laite on jonkinlainen höyrytyslaite, jossa viilut saadaan höyrytettyä kosteaksi. Viilujen paksuudesta riippuen höyrytysvaihe saattaa kestää hyvinkin kauan.

Itse päätin tehdä puunkantotelineen, koska se tässä kirjoituksessa (klik!) mainittu puunkantoteline on tänä päivänä jo aika karun näköinen. Hakusessa siis jotain tyylikästä, yksinkertaista, linjakasta ja tietenkin sisustukseen sopivaa. Etsiskelin ideoita netistä ja kuvien pohjalta sain suunniteltua omaa silmää miellyttävän telineen. Materiaaliksi valitsin 3 mm koivuvanerin.

Ensin ajattelin, että saisin taivutettua vanerin oikeaan säteeseen jonkin pyöreän asian ympärille. Kokeilimme tyhjää nestekaasupulloa ja taivutus onnistuikin melko hyvin. Vaneri oli kuitenkin ollut pöntössä pöhisemässä hieman liian kauan, koska vanerin eri kerrokset olivat irronneet toisistaan. Taivutus ei ollut myöskään aivan symmetrinen, joten toista versiota varten valmistin puusta taivutusmuotit, joilla pohjan säde saadaan samanlaiseksi ja pystyt seinämät suoriksi toisiinsa nähden. Muottien valmistuksessa oli oma hommansa, mutta uskoin kyllä huolellisesti tehtyjen muottien palkitsevan lopulta työn ollessa valmis...

Vanerini oli höyryssä muutaman tunnin ajan. Kun vaneri otetaan höyrystä pois, kannattaa puristus tehdä melko joutuisasti. Tässä kohtaa auttaa, kun on monta kättä asettelemassa kappaleita ja puristimia paikoilleen. Melkoinen häkkyrä tästä tuli ja ehkä jokunen tukikappale olisi voinut olla vielä lisää tukemassa, ettei seinät taivu puristuksessa sisäänpäin. Mutta ihan hyvä näinkin. Tällaista kappaletta puristaessa oli tärkeää merkata vaneriin ja muotteihin keskilinja, jotta seinämistä tulee suoraan samanpituiset, eikä niitä tarvitse jälkikäteen lyhennellä.

Vaneri oli puristuksissa kuivumassa viikonlopun yli, joten se sai rauhassa kuivahtaa muotoonsa. Puristuksista irroitettu kaari oli melko hyvä ja symmetrinen. Seuraavaksi merkitsin telineen pohjaan paikat jalkoja varten. Mittasin etäisyyden aiemmin merkatusta keskilinjasta ja porasin vaneriin reiät ruuveja varten. Jaloiksi valitsin pyörörimaa, jonka yhtä sivua höyläsin hieman tasaisemmaksi, jotta sen saa tukevammin ruuvattua telineen pohjaan. Taivutetun kaaren molempiin päihin liimasin vahvikkeeksi suikaleet lämpökäsiteltyä koivua. Tumma väri tuo telineeseen kivasti lisää ilmettä. :)

Telineen kahvaksi soveltuva pyörörima oli muuten oikein passelia, mutta saman kokoista poraa ei ollut saatavilla. Niinpä rimasta täytyi saada kapeampaa, tai poratuista rei'istä suurempia. Päädyimme laittamaan kahvakappaleen metallisorviin ja kaventamaan sitä sorvaamalla pari milliä. Ensin epäilytti, mitähän tästä tulee, mutta siitähän tuli juuri sopiva! Tämä kahvaan tullut olkapää myös hieman tukevoittaa kahvan kiinnityskohtaa. Jos metallisorvia käyttää puun sorvaamiseen, kannattaa sorvi imuroida käytön jälkeen huolellisesti, koska pöly ja puru tunkevat joka paikkaan...

Ja näinhän se sujahtaa aukosta nätisti läpi! Telineen yläreunoissa on kivana yksityiskohtana lämpökäsitellyn puun ja vanerin värien vuorottelu.

Kahvan kiinnitystä tukevoittamaan laitoin toiselle puolelle pienet tapit 8 mm pyörörimasta. Nämäkin ovat aika kivat pienet yksityiskohdat. Kahvaa ei ole kiinnitetty tämän erikoisemmilla tavoilla. Se siis pyörii kädessä jonkin verran, vaikka kahvan läpimenot ovatkin melko tiukat. En usko tämän seikan kuitenkaan olevan ongelma käytössä. 

Hionnan jälkeen laitoin pintakäsittelyksi kelkasta jäänyttä Valtti pohjustetta. Hieman näkyy huonosti tuolla alla jalkoina olevat pyörörimat, mutta kyllä ne siellä on. Tästä tuli kiva! :)

Puukkoprojekti, osa 4: puukon kahvan upotus ja lestan valmistus.

Sain puukon kahvaani varten pätkän visakoivua eräältä kotikylän isännältä. Heti on puukolla jotenkin enemmän tunnearvoakin, kun tietää, mistä materiaali on peräisin. Visa näytti päällepäin oikein hyvältä, mutta harmillisesti pätkässä oli näkyvissä hieman halkeamaa. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja katsoa, millaista puuta sisältä paljastuu. Wikipedian mukaan visakoivu on Suomessa ainoa puulaji, jonka hinta lasketaan kilojen mukaan. Hinta on yleensä 4-5 euroa kilolta. Siitä voi jokainen laskea, että onnistuneella visakoivun kasvatuksella voi tehdä paljon rahaa. Toki kasvatuskin vaatii taitoa. Ehkä pitäisi laittaa kokeilupelto pystyyn?

Seuraavana vaiheena oli kahvan upotus ruotiin - ja nimenomaan näin päin. Toiset nimittäin upottavat ruodin kahvaan, mutta eikö se ole näin päin helpompaa? Meidän mielestä oli. Onko sitten joku syy, miksi upotus pitäisi tehdä toisinpäin, sitä en tiedä. Ennen kahvan upotusta on syytä varmistaa, että kahvamateriaalin molemmat päät ovat suorat. Tämä mahdollistaa sen, että hela asettuu nätisti paikoilleen ja puukko saadaan hyvin puristuksiin liimausvaiheessa.

Terän ympärille siis kasteltu paperi ja terä varovasti ruuvipuristimen väliin. Ruoti kuumennettiin kaasuliekillä kuumaksi. Ruodin ei todellakaan tarvitse hehkua punaisena, koska tällöin on vaarana ruodin vääntyminen upotusvaiheessa. Kahva upotetaan kuumaan ruotiin painamalla sitä kohtisuoraan. Tässä kohtaa kahva tietenkin hiiltyy upotuskohdasta ja syntyy savua, joten kohdepoisto tms. ilmanvaihto on syytä olla päällä. Kun kahvaosa ei enää uppoa syvemmälle, kuumennetaan ruoti uudelleen ja jatketaan upotusta, kunnes päästään pohjaan asti.

Tässähän on jo melkein valmis puukko!

Seuraavaksi otetaan käyttöön epoksiliima, joka sekoitetaan huolella ja tökitään upotusreikään tikulla. Myös helan alapintaan levitetään liima. Puristustapoja on monia, mutta itse laitoin terän ruuvipuristimen väliin ja toisella puristimella  puristin kahvaa helaa ja terää vasten. Sama tekee toki höyläpenkissäkin, mutta koska kahvamateriaalini oli hieman epämääräisen muotoinen, onnistui puristus mielestäni hyvin näin. Kannattaa varmistaa, että puristin pysyy paikoillaan, koska epoksin (jossa pitkä avoin aika) on hyvä antaa liimautua ainakin yön yli. En muista, mikä oli liiman ohjeessa annettu tuntimäärä, mutta toki ohjeita on hyvä noudattaa.

Seuraavana päivänä puukkoprojekti jatkui lestan valmistuksella. Materiaaliksi löytyi hyvä ylijäämäpalanen n.8 mm paksuista koivua. Aihio on hyvä olla tulevaa lestaa suurempi, jotta sen työstäminen onnistuu helpommin höyläpenkissä. Puukolle tehdään syvennystä talttaamalla. Tässä kohtaa kannattaa tehdä huolellista ja rauhallista työtä, jottei satu lipsahduksia. Kun pitää huolen, että reunojen syyt on katkottu, ei taltatessa voi lähteä vahingossa ns. liian pitkää lastua.

Reunoista saa syyt katkottua alun jälkeen kaikkein nopeiten suutarinveitsellä. Toki taltallakin voi tämän vaiheen tehdä. Lestaa taltatessa on hyvä huomioida, että puukon terän pitäisi pystyä sujahtamaan lestaan suulta päin. Lestan suun tulee siis olla terän leveimmän kohdan levyinen. Kun terä uppoaa lestaan, voi lestan sahata aihiosta haluamaansa muotoon. Itse en lähtenyt erityisemmin leikkimään lestan muodolla, vaan valitsin hyvin perinteisen muodon.

Lestalta voi tehdä joko yksi- tai kaksipuoleisen. Itse halusin kokeilla umpinaisen lestan tekoa. Liimasin lestan toiseen koivukappaleeseen kiinni ja sahasin sen irti liimasauman kuivuttua. Hioin lestan vielä muotoon ja kavensin sen melko ohueksi. Lopuksi hieman pyöristin kulmia.

Seuraavana vaiheena kahvan muotoilu, siitä lisää myöhemmin...

Puukkoprojekti, osa 3: puukon terän karkaisu ja päästö.

Seuraavana puukkoprojektissa oli edessä terän lämpökäsittelyt, karkaisu ja päästö. Ennen tätä teroitin puukon terää hieman alustavaan kulmaan tahkossa, koska se on helpompaa tehdä ennen karkaisua. Puukon terän lämpökäsittelystä tuntuu olevan jokaisessa puukkokirjassa ja nettisivussa hieman eri ohjeet, joten hieman jäi tästä projektin vaiheesta epävarma olo. On hankala tietää, kuinka suuri merkitys jokaisella pienellä yksityiskohdalla on. YouTubesta löytyy jälleen kerran aiheeseen liittyviä videoita, esim. hakusanoilla quenching (karkaisu) ja tempering (päästö). Karkaisu puukolleni tapahtui kuitenkin jokseenkin näin:

Terän ruodista pidetään pihdeillä kiinni ja ryhdytään kuumentamaan terää tasaisesti kaasuliekillä. Haluttu lämpötila on 800 asteen hujakoilla ja värinä se tarkoittaa karpalonpunaista. Kun oikea lämpötila on saavutettu, terä kastetaan leikkuupuoli alaspäin nesteeseen. Nesteeksi käy esimerkiksi jäteöljy, joka on laitettu laakeaan astiaan (esim. halkaistu kanisteri). Terää kastetaan nesteeseen sen verran, kuinka paljon halutaan terän karkenevan - eli esimerkiksi ruodin alapintaan ruodin ollessa terän keskellä. Ruotia ei ole välttämättä hyvä karkaista, koska muuten terä saattaa käytössä katketa terän ja ruodin välistä.

Tässä kohtaa öljyssä olevan terän lämpötila tulisi laskea mahdollisimman nopeasti alle 100 asteeseen, jolloin karkaisu onnistuu ja siitä tulee kovaa. Jos lämpötila ei laske riittävän nopeasti, jää terä pehmeäksi. Kun terä on ollut öljyssä joitakin sekunteja, kastetaan koko terä öljyyn. Käsittelyn aikana terän tulisi jäähtyä sen verran, että siihen kärsii koskea sormin. Ylimääräiset öljyt pyyhitään paperilla pois.

Karkaisun jälkeen terä päästetään, jolloin terän kiderakenne muuttuu niin, että hauraasta terästä tulee sitkeää, mikä parantaa puukon kestävyyttä. Päästön voi tehdä joko sähköuunissa tai esimerkiksi kaasuliekillä. Muistelen, että yläasteella ollessani teimme päästön hellan levyllä. Uunissa päästön suorittaminen on hidasta, mutta toisaalta lämpötilojen säätely on helppoa. Kaasuliekillä päästö onnistuu nopeasti, mutta riskinä on se, että terä kuumenee liikaa.

Jotta terästä voidaan nähdä päästövärit (tempering colours), tulee teräosa hioa kiiltäväksi. Tämän jälkeen terää aletaan kuumentaa selkäpuolelta kaasuliekillä ja samalla tarkkaillaan päästövärejä hiotulta alueelta. Kuumennus kannattaa tehdä rauhallisesti ja odottaa kuumennuskertojen välissä rauhassa, koska värit tulevat näkyviin hieman viiveellä. Jos väri on liekillä kuumennettaessa oikea, menee se lopetuksen jälkeen jo muutamassa sekunnissa yli. Maltti on siis valttia! Tavoiteltu lämpötila on 235 C, mikä tarkoittaa päästövärinä oljenkeltaista.

Oma päästöni meni ensimmäisellä kerralla yli ja terään tuli näkyviin violetin- ja sinisensävyjä. Niinpä edessä oli uusi karkaisu ja uusi päästö. Toisella kerralla tärppäsi ja terään tuli näkyviin kaunis ja tasainen päästöväri.

Touhua riitti, eikä käsittelyn aikana ehtinyt ottaa valokuvia. :/ Tässä näkyvät väritaulukot on otettu netistä, täältä. 

Lautaset retkiastiastoon.

Puutyöprojektinamme valmistamme retkikäyttöön soveltuvan astiaston. Teimme sarjaan neljä lautasta liimalevystä, joissa päällipinta on vaaleaa koivua ja alapuoli lämpökäsiteltyä tumman ruskeaa koivua. Tämä värien vuorottelu yhdistyy myös muissa projektin tuotteissamme. Lautasissa on syvennys ja aukko, joka on paikka aiemmin sorvatuille mukeillemme.

Teimme lautaset CNC-jyrsimellä ja niistä tuli todella kivat! :) Piirrustukset oli nopeaa ja helppoa tehdä Surfcamilla. Kun vaan muistaisi, mitä arvoja piti mihinkin laatikkoon laittaa ja milloin piti painaa mistäkin. Ainakin postausta varten tarvitsisi olla ohje, jossa neuvotaan kohta kohdalta, mitä pitäisi tehdä. Kaikkea kun ei voi muistaa, vaikka moneen kertaankin tekisi.

Jyrsintä meni suuremmitta ongelmitta. Ainoa päänvaivaa aiheuttanut tekijä oli lämpökäsitelty puu, joka ei paikoitellen kestänyt jyrsintää. Haurautensa vuoksi puu oli mennyt hieman säleiksi lautasen pohjasta. Näytti siltä, kuin pohja olisi viiluista liimattua, minkä vuoksi jouduin tekemään hieman paikkailuja liimalla. Liimaus onneksi toimi ja raot pohjassa menivät umpeen.

Kuten tuosta ylhäältä oikealla olevasta kuvasta näkyy, jättää jyrsimen terä jyrsittiin taskuun pienet jäljet. Uria voi pitää pienenä yksityiskohtana tai sitten ne voi hioa pois. Itse päädyimme hiomaan jäljet pois, vaikka se ei ollutkaan aivan helppoa. Tätä CNC-jyrsimen ominaisuutta voi kuitenkin joissain töissä käyttää myös tarkoituksella tehokeinona. Jos käyttää pyöreäpohjaista tms. terää, saa jätettyä uria tarkoituksella. Tällä tavoin yksi opiskelijoista teki juustomuotin uritetun pohjakuvion - ja siitä tuli hieno!

Jätimme lautasissamme profiilin ja taskujen syvyyteen varoja 0,5 mm - eli olemattoman määrän. Paikoitellen jyrsin oli repinyt kohtia auki (hapero lämpökäsitelty puu, siinä vika), mutta suurimmassa osassa paikoista tuo puolikas milli oli vielä jäljellä. Reunat sai rapsittua pääosin käsin irti, osaa helpotin hieman puukolla. Aukkoon tein aloitusreiän pylväsporakoneessa ja loput lähtivät pois alajyrsimessä. Pyöristimme alajyrsimellä myös lautasten reunat. Ensin ajattelimme vain hioa reunat, mutta jyrsintä oli todellakin parempi vaihtoehto! Jyrsimällä reunoista tuli todella siistit ja ne antavat lautasille mukavan viimeistellyn ilmeen. Myös lautasen sisäosan reunat olisi voitu jyrsiä, mutta tällaiseen sokkona jyrsimiseen ei tällä kertaa rohkeus riittänyt. Niinpä hioimme nämä reunat käsin, hyvä tuli niinkin.

Lopuksi hiontaa ja hieman lisää hiontaa. Kuinkahan monta tuntia olen tänä vuonna pelkästään hionut? Aivan äärettömän monta tuntia. Toisaalta en pidä hiomista mitenkään tylsänä vaiheena, koska silloin voi istahtaa rauhassa pajan pöydän ääreen ja seurailla samalla muiden touhuja ja esimerkiksi pähkäillä ratkaisuja nuiden opiskelijoiden ongelmiin. Monta ongelmaa on tullut yhdessä ratkottua pöydän ääressä.

Hiominen on kuitenkin aikaa vievää, joten se on minusta parasta jättää pajapäivän viimeisille tunneille, jolloin oma työteho alkaa laskea ja ajatuksen juoksu hidastua. :) Ja kun sitten hyvin työnsä hioo ja viimeistelee, voi lopputulokseen ja tehtyyn työhön olla tyytyväinen. Harmillista vain, että nyt on niin kiire, ettei meinaa aika riittää tähän vaiheeseen! Olenkin jo monena viikonloppuna ottanut pienemmät työt mukaan kotiin ja hionut ne siellä. :)

Pintakäsittelynä perinteeksi muodostunut parafiiniöljy. Näistä lautasista tuli itse asiassa paremmat kuin ajattelin. Ja jos näitä ei halua käyttää suunnitellu tarkoituksessa, menevät ne myös esim. pienistä tarjoiluastioista. Lautasessa olevassa aukossa ei tarvitse myöskään aina pitää mukia, vaan siihen sopii myös jonkinlainen pieni kulho (esim. Arabian KoKo xs -koon kulho :D).  Aukon kohdalta saa myös lautasesta otettua hyvin kiinni, joten aukko sopii tähänkin tarkoitukseen. Monikäyttöistä!

ps. Hauskaa vappua! :)

Puukkoprojekti, osa 2: Puukon hionta ja helan valmistus.

Taonnan jälkeen hioin puukon terää hieman nauhahiomakoneessa. Hioin ruodin juuren niin, että ruoti on terään nähden 90 asteen kulmassa. Kavensin myös ruotia hieman niin, että sen paksuin kohta on aivan ruodin juuressa. Tämä mahdollistaa helan tarkan sovittamisen.

Helamateriaalina käytin messinkiä. Sahasin metallivannesahalla messingitangosta palasen, josta muotoilin helan. Merkkasin palasen keskelle keskipisteen ja porasin sen viereen kaksi alkureikää. Viilasin aukon sopivaksi neulaviiloilla. Tämä kohta oli ehkä puukon valmistuksen työläin ja turhauttavin vaihe!

Lopulta hela sopi ruotiin, mutta terän ja helan välissä näkyi kuitenkin pienen pieni rako. Tämän raon olisi todennäköisesti liimakin täyttänyt, mutta halusin pelata varman päälle...

Sain raon poistamiseen hyvän pienen vinkin toiselta opiskelijalta. Löin helaa varovasti terää vasten laittamalla terän ruuvipuristimeen ja putken pätkän ruodin ympäri. Tässä täytyy olla varovainen, jotta pehmeä messinkihela ei murru putkea lyödessä - eikä tällä tekniikalla mitään millien rakoja poisteta, mutta juuri se sellainen hengenohut rako katoaa kyllä. Ja niinhän se tosiaan katosikin!

Seuraavana vaiheena terän lämpökäsittely eli karkaisu ja päästö. Niistä lisää seuraavassa puukkoprojektin osassa, koska Bloggerin kuvien lisääminen jumittaa tällä hetkellä todella pahasti. Yhden kuvan lataaminen kestää laittoman kauan. Tarkistin jo, ettei vika tällä hetkellä ole käyttäjässä, vaan todellakin kyseessä on nyt jokin laajempi Bloggerin ongelma. Toivottavasti ongelma katoaa, koska raportoimista riittää...