sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lovileikkausta.

Paluu arkeen alkaa huomenna! Vaikka gradu alkaa olla parin kuukauden aherruksen jälkeen valmis, koen pientä syyllisyyttä siitä, että muut työt ovat seisoneet koko "joululoman" ajan. Taidankin loman loputtua muuttaa pajalle asumaan, jotta työt valmistuvat. Jotain piti lomalla kuitenkin tehdä. Yksi töistämme on tänä vuonna lovileikkaustyö. Työ voi olla jokin itsenäinen työ tai lovileikkausta voi myös yhdistää tekniikkana johonkin muuhun työhön. Itselläni on tarkoituksena toteuttaa lovileikkaustyö lahjaksi kummitytölleni. Jotta lahja ei paljastuisi kummitytön äitille eli siskolleni, en sitä vielä sen tarkemmin täällä esittele.

Katselin etukäteen lovileikkaukseen liittyviä videoita YouTubesta. Myös monessa ulkomaisessa blogissa on esitelty tätä perinteistä tekniikkaa. Tehdyt työt ovat todella uskomattoman kauniita!

 
 
Videoissa käytetty tekniikka on kuitenkin hieman erilainen kuin meille opetettu. Videoilla korostetaan esimerkiksi veitsen 60-65 asteen leikkauskulmaa, jolloin leikkausjälki on hieman toisenlainen. Kokeilin itse lovileikkausta näin, mutta eihän siitä mitään tullut. Puuna käyttämäni lepän pitäisi olla lovileikkaukseen soveltuvaa pehemeytensä vuoksi, mutta tuolla videon tekniikalla veitsen saaminen puuhun tuntuu täysin mahdottomalta. Noilla videoilla veitsi näyttää kuitenkin liikkuvan kuin kuuma veitsi voissa...

Harjoittelin siis tekniikkaa meille opetetulla tavalla. Ensin puuhun piirretään tarkasti esimerkiksi  5 mm x 5 mm ruudukko lyijykynällä. Paras jälki tulisi lyijytäytekynällä. Kynää ei kannata painaa liikaa, jotta terästä ei jää puuhun painaumia tai liian tummia lyijykynäjälkiä.


Terä painetaan puuhun kärki edeltä, jonka jälkeen terän loppuosa painetaan puuhun niin, että syntyy neliön halkaiseva leikkaus. Samanlainen leikkaus tehdään toiselle puolelle niin, että kärkipiste (syvin kohta) on kolmion kärjessä. Leikatessa saa olla tarkkana, että pysyy ruudukossa, eikä tee liian pitkiä leikkauksia. 


Lopuksi kolmiosta leikataan pieni lastu pois. Veitsi liikkuu hieman vinossa kohti kärkipistettä ja vastakkaista sivua. Leikkaus tapahtuu syiden suunnassa, jolloin leikkausjälki on siistiä. Välillä lastut tuntuivat kuitenkin repeilevän. Pitää vielä selvittää, missä vika...


Valmis lovileikkaus näyttää eri suunnista hieman erilaiselta riippuen siitä, miten valo ja varjo osuvat työhön. Kolmionmuotoisista lastuista saa monenlaisia kuvioita aikaiseksi erilaiselle sommittelulla. Itse käytän varsinaisessa työssä todennäköisesti useampaa mallia. Vielä pitää harjoitella kuitenkin hieman lisää....


Lovileikkauksessa saa olla tarkkana ja ajatus pitää olla leikatessa koko ajan mukana, sillä tehtyjä virheitä on hankala korjata. Suunnittelu tuleekin tehdä huolella ja puuhun voi esimerkiksi merkata, mitkä lastut on tarkoitus poistaa, jotta kuvio ei mene vahingossa pilalle väärän lastun poistamisen vuoksi. Parhaimmillaan lovileikkaus on mukavaa ajanvietettä, jossa muut arkiset asiat unohtuvat. Parasta tässä on myös se, että tekeminen onnistuu missä vain, eikä tekemisestä tule suurta sotkua. :)

Lovileikkaukseen liittyen on tehty ainakin yksi suomalainen kirja. Matti Aarnion "Lovileikkaus - uusi harraste" on 60-luvulta, mutta tekniikkahan ei ole kai miksikään muuttunut. Kirjoja näyttää olevan usein myynnissä esimerkiksi Huuto.netissä, tosin hinnat saattavat olla melko korkeatkin.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Puut tilattiin yhteistilauksena ryhmämme kanssa, enkä nyt tarkallaan muista, mistä ne tilattiin. Mielestäni kyseessä oli jokin paikallinen toimija Savonlinnan seudulta. Ei tosiaan ole ihan helppo juttu saada näitä "harvinaisempia" puulaleja (eihän ne harvinaisempia luonnossa ole, mutta puutavarana hankalasti saatavaa)! Saunan laudetavaraa tosin saa helpommin, melkein mistä vain ja puulajivaihtoehtoja on runsaasti.

      Poista