sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ystäväni Victor.

Kuukauden verran pannunalusen piirrustukset olivat jumissa Surfcamissa. Viime kerralla postaus jäi tekemättä ja nyt vihdoin tällä viikolla ehdin palata asiaan. Luulin työstöratojen kadonneen tässä välillä, koska ne eivät tiedostossa näkyneet, mutta olihan se sieltä onneksi tallessa. Postaus onnistui tällä kerralla ongelmitta. Moni juttu ohjelman käytössä oli tosin kuukaudessa jo ehtinyt unohtua...


Surfcamilla tehty piirrustus siirrettiin muistitikulla tietokoneelle, joka on yhteydessä jyrsimeen. Jyrsin pannunaluseni MDF-levystä 4 mm tappijyrsimellä. Ensimmäisenä koneeseen täytyi asettaa 0-kohdat, sekä asemoida piirrustus alkamaan levyllä oikeasta kohdasta, jotta muiden opiskelijoiden työt eivät jää pannun jyräämäksi. Sitten vain odotetaan ja seuraillaan tietokoneen näytöltä, mitä Victor -jyrsin touhuaa.


Hiljalleen kuva alkaa muodostua levylle - täsmälleen sellaisena, kun sen tietokoneella piirsin.


Ja siellä se on, valmista tuli! Pannunalunen jää vielä jumiin levyyn siksi aikaa, että kaikki saavat työnsä valmiiksi. 
Sen jälkeen työ sahataan irti levystä ja pintakäsitellään, käsitykseni mukaan esim. parafiiniöljyllä.


Tässä vielä pannunalusen esikuva, rouva Pannu. :)


3 kommenttia:

  1. Vitsit ihanaa, tosi jännä kone. Tällaista en ole nähnyt. Kivat jutut saitte tehtyä. Mulla heti rupesi raksuttaa mitä kaikkea kivaa sillä saisi tehtyä. T:) Koralli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet olisi mahdollisuudet, eivätkä materiaalitkaan rajoitu pelkästään puuhun. :) Itse tuumailin, että tekisin varsinaisena CNC-työnä palikkalaatikon - siis sellaisen lasten lelun. Saapa nähdä, tuleeko siitä mitään..

      Poista