Ohjelmassa on kaksi pääohjelmaa: kaikkien ledien palaminen jatkuvasti ja kaikkien ledien palaminen antureiden kytkemänä 20 sekunnin ajan. Ohjelma valitaan ON-ON vipukytkimellä. Ledejä on kahdessa sarjassa, outputit 1 ja 2.
Valovastus (fotovastus) sijaitsee inputissa 0 ja liiketunnistin inputissa 1. Toisen ohjelman käynnistämiselle ovatkin ehtona, että anturit havaitsevat liikettä ja hämäryyttä. Pelkkä liike ei siis kytke ledejä päälle, mikä estää valojen palamisen valoisaan aikaan. Liiketunnistin taas estää valojen palamisen esimerkiksi yöllä, kun kukaan ei ole valojen läheisyydessä.
Saimme perhosen kuitenkin toimimaan, periaatteessa. Ongelmaksi huomasimme tosin sen, etteivät valot sytykään aivan pilkkopimeässä. Valovastus tarvitsi ensin häivähdyksen valoa, ennen kuin se sytytti ledit palamaan. Tämän jälkeen ledit tosin syttyivät uudelleen palamaan aivan ongelmitta - täysin pimeässäkin. Kun virrat sammutti, sama ongelma toistui uudelleen. Missähän vika?
Toinen ongelma oli se, ettei ON-ON kytkimestä voinut vaihtaa ohjelmaa kesken toisen ohjelman. Jos esimerkiksi kaikki ledit paloivat, ei ohjelmaa voinut vaihtaa vipukytkimestä anturiohjelmalle. Ohjelma toimi vasta sitten, kun virrat otti pois päävirtakytkemisestä ja laittoi virrat uudelleen päälle. Periaatteessa tämä ei ole toiminnan kannalta ongelma, tämä vain täytyy tietää. Mutta voisikohan sen silti ratkaista?
Näihin kysymyksiin löytyy vastaukset toivottavasti maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti