sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kokoontaittuvat puutarhatuolit... ensi kesäksi.

Aloitin jo viime keväänä pienen puutarhatuoliprojektin, joka silloin jäi kuitenkin kesken ja tietenkään en sitä kesällä saanut valmiiksi. Koko kesä piti sitä rimakasaa katsella ja potkia, että pitäisi nuokin tehdä, mutta kun ihminen on niin saamaton! Sitten tuli syksy ja seutuopiston kurssit pyörähtivät käyntiin - rimakasasta kahdeksi tuoliksi, parissa tunnissa. Niinpä niin. :D

Mallina tuoleissa oli se perinteisistä perinteisin puutarhatuolimalli, jollaisia valmistetaan mm. varmaan jokaisessa Suomen vankilassa. Muistan, että meillä oli myös kotona tällaiset tuolit joskus lapsena. Malli ei ole mikään kaunokainen, mutta se on toimiva, vähän tilaa vielä ja hyvä istuttava. Näihin voisi tehdä käsinojatkin, mutta näistä versioista jätin ne kuitenkin pois.

Kotoa löytyi ennestään kuusilautaa, joten päätin tehdä tuolit siitä. Jos näihin olisi halunnut panostaa enemmän, olisi ne voinut tehdä koivusta tai vaikka jostakin lämpökäsitellystä lehtipuusta, mutta nyt mentiin omilla puilla. Pikkasen nuo pihkaa, mutta toisaalta myös muut puutarhakalusteemme on havupuisia, joten onpahan sitten sama ongelma kaikkialla. ;)


Ensin höyläsin ja sahasin pyörösahalla laudat oikeisiin mittoihin. Projektissa yllätti se, kuinka paljon puuta lopulta näihin kahteen tuoliin upposi. Tuossa on vain murto-osa siitä todellisesta puumäärästä. Piirsin jalat (etu- ja takajalat ovat hieman erilaiset), sahasin ne vannesahalla ja viimeistelin nauhahiomakoneella.


Selkänojiin ja istuinosiin tuli rimoja yhteensä 28. Rimojen leveys määräytyi siitä, että halkaisin  laudan kahtia. Tästä johtuen selkänojan alin osa on muita leveämpi. Jos tässä projektissa olisi halunnut hifistellä, olisi selkänojan voinut toki tehdä tasajaolla, mutta silloin puuta olisi mennyt reilusti hukkaan. Tällaisessa projektissa en välttämättä näe niin pahana juttuna pientä oikaisua...


Koska porattavia reikiä oli paljon (28 x 4 = 112 kpl), tein porakoneella pienen asetteen, jossa rimat oli näppärä pyöritellä ympäri. Tällaisessa sarjatyössä penkki- tai pylväsporakone on kyllä kätevä! Tämän urakan jälkeen sama määrä reikiä tarvitsi käsittelyn vielä senkkausterällä...



Kasaamisessa apuna oli kaksi akkukonetta ja riittävän pitkä välikappale rimojen väliin.


Valmiit istuisosat ovat tässä vierekkäin. Selkänoja ja istuisosa kiinnitettiin toisiinsa molemmilta puolilta 8 mm pulteilla. Varastointia varten tuoli siis taittuu kokoon, istuinosa selkänojaa vasten. Pintakäsittelyksi tuoleihin tulee ruskea Valtti, jos vaikka ensi viikolla saisi sudittua sen pintaan...



Tämä tuolimalli on hyvin yksinkertainen ja helppo toteutettavaksi myös peruskoulussa esimerkiksi 7.luokalla. Työssä tosin tarvitaan paljon tiettyjä koneita (esim. poratessa ja höylätessä) aina tietyssä projektin vaiheessa, joten tällainen projekti voi olla hieman jumitustyö. Yksi vaihtoehto kuitenkin helpoksi puutyöprojektiksi! :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Nukkekodin tilannepäivitys.

Kiireistä on ihmisen elämä, kun ei ehdi blogiakaan päivitellä. Nukkekotiprojekti eteni vuoden aikana ihan hyvin, mutta silti harmillisen hitaasti. En olisi syksyllä uskonut, kuinka paljon tämä projekti vaatii pientä piipertämistä. Ja se on hidasta se. Mutta kyllä tämä valmistuu, joskus...

Tapetointiin käytin tapettiliimaa, jota jäi oman huushollin rempasta. Toimi tässä tarkoituksessa ihan hyvin. Joitakin nurkkia paikkailin erikeepperillä jälkikäteen. 


Yleisilmeeltään tästä nukkekodista tuli aika hempeä. Kerrankin sai valita tapetteja karkkiväreissä! :)



Nukkekodin ovissa oikaisin tällä kertaa muutaman mutkan. Valmisovet ovat kiva ja edullinen ratkaisu. Laatukin on minusta tässä tarkoituksessa aivan riittävä. Maalasin ovet laimennetulla valkoisella maalilla (mikälie jämäpurkki) ja lakkasin ne Kiva-kalustelakalla.


Talon lattiat käsittelin samoilla menetelmillä. Levitin maalin lattioihin superlonilla, jotta sitä ei tulisi liian paksu kerros. Lopputulos näytti koivuvanerilla todella kauniilta ja lakkaus viimeistelee pinnan niin, ettei se enää vanerilta näytäkään. :) Sisäkatot maalasin peittovalkoisiksi, ulkokatot mustiksi ja lopuksi lakkasin. Tuli myös käytännössä koettua se, ettei tätä lakkaushommaa kannata tehdä kiireessä miten sattuu sutien. Musta pohja paljastaa kaikki virheet ilkeästi... :/



Leikkelin tapetoiduista seinistä oviaukot ja ikkunat auki mattoveitsellä. Ei pitäisi hätiköidä ja hosua, koska tässäkin kohtaa tuli mokattua. Kerran veitsi lipsahti tapetin puolelle ja teki siihen inhottavan vekin. Tapettia ei tietenkään ollut enää sopivaa palasta jäljellä, joten naarmu on nyt vain paikattava värikynällä ja siedettävä se. Eipä se tosin tuolta näy, kun taloon laittaa kalusteet... Tapettien reunat taitoin ja liimasin seinän päätyyn, jotta huoneiden nurkissa tapetti ei jää kuprulle. Talon etulaita pitää sitten vain jotenkin listoittaa. Hmm...


Sitten viimein alkoi nukkekodin kasaaminen! :) Ovet liimasin paikalleen ihan erikeepperillä. Apuna toimi hyvin nuo pikkuiset nipsupuristimet. Itse rungon kasaaminen alkoi kehikon rakentelulla. Tässä suurena apuna oli kehäpuristin. Sitten jälkikäteen tosin tulin toisiin aatoksiin kasausjärjestyksestä...


Opistolta löytyvä senkkausterä oli sen verran leveä, ettei se mahtunut tuonne listoituksen väliin. Sen takia tein ruuvien kannoille upotuksen isommalla poranterällä. Tein avuksi tuollaisen pikkupalikan, jotta terä ei pääse lipsahtamaan liian syvälle. Aika simppeli juttu, mutta toimiva! :) Toki pientä repimistä on havaittavissa, mutta paklaan ja maalaan nuo kohdat jok tapauksessa piiloon.


Kasaus sujuisi joutuisasti, jos olisi kolme konetta käytössä. Kahdellakin menetteli, mutta yhdellä koneella olisi mennyt hermo. :D Sain kun sainkin rungon kasaan, eikä se edes pahasti vinotellut...


Vihdoin epätoivoinen vanerikasa alkoi näyttää jo talolta! :) Tuo päätykolmio on tuossa vain hämäyksenä, sillä se ei ole vielä kiinni paikallaan. Täytyykin pohtia, miten sen tuohon helpoiten saisi.


Kun kehikko oli valmiina, kiinnitin seuraavaksi väliseinät ja lattiat/katot paikoilleen. Porasin kattoihin nipussa reiät läpi, jotta väliseinät sijoittuisivat varmasti samaan kohtaan. Hieman hirvitti porata keskelle kattoa, mutta onneksi ei tullut mokailtua...


Kasausta varten tein apukappaleita, jotta huonekorkeus pysyi samana joka kohdassa. Pitkistä puristimista oli iso apu kasatessa. Muutama ylimääräinen käsi olisi tosin myös ollut tarpeen...


Nyt on sitten edessä lattioiden ja kattojen paklailua ja huoneiden listoitusta. Kuinkahan monta vuotta tässä talossa kestää ennen kuin listat ovat paikallaan...?


Tästä homma jatkuu sitten taas syksyllä! Haluaisin ottaa opiston kurssilla jonkun toisen projektin työn alle, mutta ehkä tätäkin pitää jatkaa vielä ensi vuonna aina silloin tällöin eteenpäin...

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vihdoin valmista!

...niin, siis tämän ulkovuorauksen suhteen. Nukkekotiprojekti etenee hitaasti, mutta varmasti. Kerran viikkoon olevalla seutuopiston kurssilla hommia tulee kyllä tehtyä, mutta muutamassa tunnissa ei toki paljon saa aikaiseksi. Nyt viimein sain tällä viikolla kuitenkin tuon tuskastuttavan ulkovuoraushomman valmiiksi, joten ulkoseinissä ja päätykolmiossa on nyt listat kiinnitettynä ja osat ovat maalattuina.



Tuohon päätykolmioon listat tulivat hieman harvempaan, koska laiskotti ja en jaksanut kikkailla noiden listojen kanssa. Mitoitin väliköt siis niin, että ne asettuivat kivasti tuon ikkuna-aukon kanssa. Uskoisin, ettei tähän kiinnitä huomiota. Pitkin tätä projektia olen huomannut, että alkuvaiheessa olisi kannattanut tehdä talosta piirrustukset ja suunnitella asiat etukäteen. Silloin ei tarvitsisi joustaa vain tehdä asiat juuri eikä melkein. Piirrustukset auttaisivat myös kummasti hahmottamaan kokonaisuutta, sillä koko ajan pelottaa, että en ole tajunnut ottaa jotain asiaa huomioon...


Väliseiniä piti jo kaventaa pystysuunnassa parilla millillä. Toivottavasti tämä nyt riitti mitoituksen korjaamiseen, mutta ei auta heittoa jossain muualla kohtaa. Seuraavana vaiheena on seinien tapetoiminen. Vaikeinta oli päättää, minkä tyylisen tästä talosta teen. Valitsin nyt tällaisen värikkään linjan, mutta tapetit ovat kuitenkin jossain määrin sävy sävyyn. Vihreät, oranssit ja keltaiset tapetit jäivät siis seuraavia projekteja varten. :) Sitä nyt on hankalaa sanoa, miltä tämä kokonaisuus näyttää lopulta noiden ulkoseinien kanssa. Nähtäväksi jää...


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Talon ulkovuorausta.

Lomilla nukkekotiprojekti eteni taas pienen askeleen eteenpäin. Tein talon ulkoseiniin "laudoituksen" aiemmin kurssilla sahatuista ja höylätyistä  listoista. Käytin sopivien rakojen mitoittamiseen apuna 9 mm pyörörimaa. Oikeasti rako olisi pitänyt olla hieman pienempi, mutta tällä mentiin, kun ei ollut koneita käytettävissä ja käsin sen jaksanut hinkata. Osa listoista ei nyt ole aivan kymmenesosilleen samoilla kohdilla, mutta tämä sallittakoon. :)


Kiinnitin listat liimalla ja nauloilla. Ajattelin, että on ihan kiva, että ulkovuorauksessa näkyy myös nuo naulat - sellainen pieni yksityiskohta, joka tuo hieman lisää aitouden tunnetta. Liimasin listat pitkinä ja sahasin ylimääräiset pätkät pois. Olisihan nuo voinut sahata kerralla oikeaan mittaankin, mutta listoissa oli hieman huonompia kohtia siellä täällä, joten niitä piti jonkun verran passailla.


Hommaan meni yllättävän kauan aikaa. Koneella naputtelemalla olisi tuo naulaus sujunut aika paljon nopeammin, mutta lopputulos on nyt sitten ainakin hyvä. Joskus on myös ihan kiva tehdä hommia ihan pelkästään käsin. Tässä vaiheessa tajusin, että olin kokonaan unohtanut tehdä listat talon päätykolmioon! Onneksi minulla on melkoinen nippu jämälistoja, joissa näkyy hieman höylän jälkiä. Niistä varmaan saisi noita lyhyempiä välipätkiä otettua ja miksei pitempääkin. Todennäköisesti se päätykolmio on kuitenkin se, joka on eniten näkyvillä. Taidankin tehdä sen seuraavaksi...


Laitoin ensimmäisen seinän pintaan jo maaliakin. Hieman kiiltelee tuo märkä maali, oikeasti pinta ei ole noin kiiltävä. Vielä ainakin toinen kerta pitää maalata. Seuraavaksi pitäisi miettiä ikkunoiden listoitusta. Pitää katsella netistä erilaisia vaihtoehtoja, myös ikkunoiden ristikkojen toteutus pitäisi ratkaista. Todennäköisesti siis listaa tarvitaan aika monta metriä lisää...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Takaisin tositoimiin.

Pitkä aika ehti kulua siitä, kun olin viimeksi käyttänyt isompia työstökoneita. Olipa mukavaa päästä pitkästä aikaa tekemään koneilla hommia. Tätä oli ihan ikävä. :) Seutuopistomme kurssit pyörivät yläkoulun tiloissa, jossa on käytössä todella laadukkaat työstökoneet. Ilo oli työskennellä. Harmillista vain, että tuo yksi kurssi päättyi kovin lyhyeen. Ehkä pitäisi kevääksi ilmoittautua jollekin toiselle kurssille, jolla saisin jatkettua nukkekodin loppuun. Kotona tekeminen ei tähänkään mennessä ole oikein sujunut. :/


Näistä sahatuista ja höylätyistä rimoista tulee "laudoitus" nukkekodin ulkoseiniin, jolloin talosta tulee hieman aidomman oloinen puutalo. Rimat ajattelin kiinnittää liimalla ja viimeistellä laudoituksen nauloilla, ihan ulkonäön vuoksi. Postissa tuli viimein taloon tulevat hienot väliovet. Olisihan ovia voinut itsekin tehdä, mutta valmiin paketin kynnyksineen, listoineen ja saranoineen sai hintaan 6,40€, joten menköön. Samasta paikasta tuli tilattua myös hienoa kattolistaa, jota esittelen jossain vaiheessa. En uskaltanut tilata koko talon listoja kerralla, joten uusi tilaus täytynee laittaa vielä menemään. Samalla voisi tilata jotain muutakin pientä kivaa taloon...

 

Koululle saimme taas lahjoituksena tavaraa. Tässä on kaapelia varmaan jokunen kilometri! :) Uskoisin, että näillä tehdään sähkökytkentöjä aika monta vuotta eteenpäin! :D Tässäkin tapauksessa satuin vain kerran avaamaan suuni sopivassa yhteydessä ja niin tuli kassillinen kaapelia koululle.

Koulussa alkaa loppukiri töiden kanssa. Enää olisi kaksi viikkoa koulua ennen joululomaa, joten saapa nähdä, valmistuvatko kaikki työt ja erityisesti ne joululahjaksi tarkoitetut. Ehkä pidämme teknistä pari ylimääräistä tuntia, jos tiukille meinaa mennä...





maanantai 2. joulukuuta 2013

Teknisestä työstäkö koe?!

Kovin yleistä ei varmaan ole, että taito- ja taideaineista pidetään kirjallisia kokeita. Musiikki on ehkä ainoa, jossa kokeiden pito on melko yleistä. Ajattelin kuitenkin pitää pienen kokeen oppilailleni myös teknisestä työstä. Mieleen tuli, että jonkinlaisen pienen testin olisin voinut pitää aivan lukuvuoden alussa. Sillä olisi voinut selvittää oppilaiden ennakkotietämystä - mitä on jäänyt mieleen edellisten vuosien opeista ja missä nyt mennään? Syksyn mittaan kun on tullut itselle selväksi, että olen pitänyt liian montaa perusasiaa itsestäänselvyytenä...

Osittain ajattelin pitää kokeen sen vuoksi, että haluan nähdä ihan itseänikin varten, mitä oppilaille on jäänyt syksyn tunneilta mieleen ja onko kuinka monella on nyt perusasiat hallussa? Arvioinnissa pääpaino on totta kai tekemisessä, mutta tällainen pieni koe voi olla arvioinnissa tukena.

Kokeeseen rustailin tämäntapaisia kysymyksiä:

1. Tunnista työkalu ja kerro, mihin sitä käytetään?
Tunnistettavana purasin, viilaharja, piirtopuikko ja kuorimapihdit.

2. Millä mittayksiköllä merkitään mitat teknisessä työssä?

3. Mitä kolmea asiaa työntömitalla voidaan mitata?

4. Mikä on akkuporakoneessa olevan momenttikytkimen tarkoitus?

5. Jos lyöt naulan puukappaleen päätyyn, kappale halkeaa helposti. Miten voit estää halkeamisen?

6. Onko kyseessä avoin vai suljettu virtapiiri? Palaako ledi? (taululle piirrettynä piirikaavio suljetusta virtapiiristä)

7. Onko kyseessä rinnan vai sarjaan kytkentä? Palavatko ledit? (taululle piirrettynä piirikaavio rinnan kytkennästä)

8. Mikä on ledin etuvastuksen tarkoitus?

9. Miten tehdään onnistunut puuruuviliitos?

Ilokseni huomasin, että suurimmalla osalla oppilaista perusasiat olivat hyvin hallussa. :) Kokeen kautta minulle selvisi myös ne oppilaat, joiden kanssa muutamia asioita täytyy vielä kerrata. Toisaalta kokeessa ilmeni myös sellaista hienoa piilevää tietämystä, mitä joillakin oppilailla on. Kaikki tällainen tieto ei välttämättä tunneilla tule näkyviin, joten koe oli tässäkin mielessä varsin onnistunut! :) Taitaa jäädä tavaksi...