perjantai 16. marraskuuta 2012

Riskien arviointia.

Suojaetäisyys koneiden välillä pitäisi olla vähintään 1 m.
Opintoihimme kuuluu olennaisena osana myös työturvallisuus. Kävimme tekemässä alkusyksystä työturvallisuuteen liittyvää riskien arviointia paikallisen koulun teknisen työn opetustiloissa.

Apuna riskien arvioinnissa käytimme Helena Vuorion tekemään riskien arviointityökalua (löytyy Käspaikan ja TAO:n sivuilta), sekä Opetushallituksen (2011)  julkaisemaa Käsityön työturvallisuuopasta. Koneiden arvioinnissa käytimme Vantaan kaupungin konekohtaisia riskien arviointilomakkeita.

Meidän ryhmämme sai arvioitavaksi konesalin ja varastotilat. Löysimme opetustilasta ja koneista paljon puutteita, mm. liukas lattiamateriaali, liian pienet suojaetäisyydet koneiden välillä, puuttellisia asennuksia ym. Tulokset eivät oikeastaan yllättäneet, koska moni ongelma oli nähtävissä jo heti tilaan astuessa.

Suurin syy ongelmiin näissä tiloissa oli se, ettei tilaa ole alunperinkään suunniteltu kyseiseen käyttöön. Jos tilaa ei ole alunperin suunniteltu teknisen työn opetustilaksi, on siitä hankalaa saada turvallinen ja toimiva, koska esimerkiksi koneet vaativat todella suuren tilan suojaetäisyyksien vuoksi. Samanlaisia esimerkkejä löytyy varmasti kouluilta paljon ympäri Suomea. Itse olen ainakin nähnyt paljon alakoulun "konesaleja", jotka on kyhätty luokan perälle puolivalmisteiden tekoa varten. Toisaalta kaikilla kouluilla ei edes ole omaa teknisen työn opetustilaa. Omien kokemuksieni mukaan aika monessa kyläkoulussa ainakin teknisen työn opetustila ilmestyy aina tarvittaessa liikuntasaliin tai luokkaan raahaamalla sinne varastosta yksi höyläpenkki...

Pyörösahan jakoveitsi pitäisi olla terän tasalla tai sen yläpuolella.


Testasimme myös luokan valaistusta, joka oli pääasiassa riittävä.


Erityisesti nuoren opettajan näkökulmasta on kiva juttu, että tällaisia valmiita työkaluja on käytettävissä riskien arviointiin omissa opetustiloissa. Kaikkea kun ei voi itse tietää, tai ainakaan muistaa sitä kaikkea ulkoa.

Eri asia sitten on, noudattavatko opettajat suosituksia ja lakeja, vaikka vaadittavat asiat olisivatkin tiedossa. Olen itse tavannut alakoulun puolella monissa kouluissa oppilaita, joiden on annettu käyttää esimerkiksi vannesahaa työskentelyssä. Tällöin opettaja (ja rehtori) ottavat valitettavasti todella suuren riskin, sillä mm. vannesaha on oppilaille kielletty kone alakoulussa. Alakoulussa ja yläkoulussa sallittujen koneiden lista löytyy Käsityön työturvallisuusoppaasta.

Viimeaikoina teknisen työn työturvallisuus on ollut paljon esillä sattuneiden onnettomuuksien vuoksi. Jos koulussa sattuu onnettomuus, ei selitykseksi riitä se, ettei opetuksenjärjestäjällä ole ollut resursseja laittaa opetustiloja asianmukaisiksi. Muun muassa perusopetuslaki, pelastuslaki ja työturvallisuuslaki velvoittavat opetuksen järjestäjän huolehtimaan siitä, että oppimisympäristö on turvallinen. Ja laki on laki. Uusia lakeja ja suosituksia tulee myös jatkuvasti lisää ja vanhoja muutetaan, joten työturvallisuusasioista on syytä olla perillä.
 
Nykyisin sorvista pitää löytyä sähköinen jarru, tässä sitä ei ole.
Tällä hetkellä en näe mitään ongelmaa sille, että opettaisin teknistä työtä alakoulussa. Oikeastaan toivonkin, että saisin opettaa teknistä työtä mahdollisimman paljon ja tarkoituksenani olisi etsiä sellainen työpaikka, jossa tämä olisi mahdollista.

Yläkoulun puolella opettamisessa mietityttää kuitenkin juurikin työturvallisuus mm. käytettäessä puuntyöstökoneita. En muista omilta yläasteajoilta kuin yhden vakavamman onnettomuuden, jossa olisi voinut käydä todella huonosti, mutta selvittiin onneksi vain tikeillä. Kaupungin toisella koululla sen sijaan yksi oppilas onnistui lyhentämään sormeaan pyörösahassa. Kaikenlaista voi sattua ihan vahingossakin, vaikka pitäisikin huolta työturvallisuudesta ja valvoisi oppilaan vieressä työskentelyä.

Opintoihimme kuuluu myös opetuksen seuraamista yläkoulun teknisen työn tunneilla. Odotankin innolla, että pääsen tutustumaan teknisen työn opettamiseen ja opetustiloihin "oikeissa kouluissa". Meillä yliopistolla kun esimerkiksi opetustilat ovat viimeisen päälle mietityt. Ajattelin käydä seuraamassa tunteja ainakin yläasteella, jossa itse olin koulussa. Jännä nähdä, onko mikään muuttunut (ja toivottavasti on). Olisi kiva jutella koulun opettajan kanssa myös näistä työturvallisuusasioista ja kuulla ammattilaisen näkemyksiä tilanteesta.

Liukas lattiamateriaali ja pöly aiheuttavat liukastumisvaaran.


Työturvallisuudesta puhuttaessa tulisi huomioida myös se, millaiset työskentelyolosuhteet ovat tiloissa työskentelevällä opettajalle. Opetustiloissa on huolehdittava esimerkiksi siitä, että ilmanvaihto ja purunpoistolaitteet ovat toimivat riittävän tehokkaasti.

Oppilaat ovat teknisen työn tiloissa vain noin 2-4 tuntia viikossa, mutta opettaja altistuu esimerkiksi mahdolliselle puupölylle useita tunteja joka päivä, jos ilmanvaihto ei ole kunnossa. Puupölyaltistumisen tiedetään lisäävän erilaisia hengityselinten sairauksia ja altistumiseen tiedetään liittyvän suurentunut riski sairastua erityisesti nenän ja nenän sivuonteloiden syöpiin, joten kyseessä ei ole yhdentekevä asia.

Loppukevennyksenä vielä muutama kuva maailmalta. Onneksi Suomessa työturvallisuus otetaan vakavasti jo lainsäädännönkin puolesta, eikä alla olevia tilanteita täällä (toivottavasti) näe.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti