tiistai 4. joulukuuta 2012

Husqvarna M46 ruohonleikkurin kausihuolto


Meillä kuuluu opintoihin myös koneoppia. Tutustumme esim. koneiden toimintaan ja huoltoon. Tämä kurssi hieman hirvitti minua jo etukäteen aineopinnoissa. En tiedä koneista ja niiden toiminnasta oikeastaan yhtään mitään, joten lähtötaso näihin asioihin on todella heikko. Ei vain ole koskaan tullut elämän varrella rassattua koneita, koska aihe ei ole kiinnostanut eikä ole oikeastaan myöskään tarvinnut. Täytyy kuitenkin ajatella niin, että jos jostain, niin tästä kurssista on hyötyä elämää ajatellen.

Yksi kurssitehtävistämme on huoltaa jokin kone, esim. auto, perämoottori, ruohonleikkuri, ompelukone tms. Päätin huoltaa ruohonleikkurimme siitä syystä, että sen huollolle olisi eniten tarvetta. Näin ainakin ajattelin, koska ruohonleikkurissa oli monia pieniä vikoja ja se mm. käynnistyy hieman nihkeästi. Kyseisen koneen huoltaminen olisi myöskin hyvä osata tulevaisuutta ajatellen, koska ruohonleikkuuta ei pysty pakoilemaan meidän huushollissa, sillä pihaa ja leikattavaa nurmikkoa riittää. Hommasta tekee mieluisamman tietenkin se, että kone käynnistyy ja toimii ongelmitta.

Ruohonleikkuristamme ei ole (tietenkään) minkäänlaista ohjekirjaa tallella. Huoltoneuvoja ei siis ollut sieltä saatavilla. Tarkistin myös valmistajan sivut, joilta löytyi kyllä teknisiä tietoja samasta leikkurimallista, mutta lopulta myös ladattavana tiedostona alkuperäinen käyttöopas. Opas oli tosin aika hankala löytää koska sitä ei löytynyt M46 -mallilla, vaan nimi olikin oppaassa Master 46.

Käyttöoppaasta löytyi monen muun tiedon lisäksi myös lyhyehköt ohjeet ruohonleikkurin huollolle. Oppaassa oli myös erikseen mainittuna, mitkä asiat tulisi huoltaa vuosittain ja mitä toimenpiteitä ruohonleikkuri vaatii useammin. Erikseen mainittiin öljyn- ja teränvaihtojen ajankohdat. Käyttöoppaan huolto-ohjeet eivät kuitenkaan olleet mielestäni riittävät, joten etsin tietoa myös googlen kautta. Netistä löytyykin monia sivustoja, joilla on vaiheittain selitetty ruohonleikkurin huollon keskeiset vaiheet. Hyviä sivustoja löytyy mm. täältä:



Ennen ruohonleikkurin huollon aloittamista sytytystulpan johto tulee irroittaa paikaltaan. Tämä estää ruohonleikkurin käynnistymisen vahingossa. Esimerkiksi terän pyörittäminen voisi teoriassa käynnistää moottorin samaan tapaan kuin vanhojen lentokoneiden potkurit. Suoritin ruohonleikkurimme huollon seuraavalla tavalla:

1. Ruohonleikkurin puhdistaminen ja terän irroitus

Ensimmäisenä ruohonleikkuri puhdistetaan perusteellisesti ruohosta ja liasta. Kuivunut ruoho lähtee paremmin irti, kun sen ensin kastelee kunnolla ja hankaa vasta sitten irti. Jos ruohoa on kuivunut paljon kiinni leikkuriin, lähtee se parhaiten esimerkiksi painepesurilla. Kun suurimmat likamöykyt on saatu pois, voi työskentelyä jatkaa esimerkiksi vanhaa tiskiharjaa käyttäen. Itse käytin pesuun puutarhaletkua ja tiskiharjaa, ihan hyvin lähti puhtaaksi.



Puhdistaminen onnistuu helpoiten, kun leikkurin laittaa jommalle kummalle kyljelle. Tällöin täytyy varoa kuitenkin sitä, etteivät moottorissa olevat öljyt valu leikkurin kaasuttimeen tai ilmanpuhdistimeen. Ongelman voi ratkaista joko poistamalla koneesta ensin öljyt tai kallistamalla koneen tankin puolelle - tällöin kaasuttimeen ei pitäisi mennä sinne kuulumatonta öljyä. Öljyjen poisto etukäteen voi tosin olla hieman hankalaa, jos öljytulppa on kymmenen sentin ruohokerroksen alla piilossa.

Pestessä kannattaa varoa myös veden joutumista tankkiin, sillä vesi ei sinne kuulu. Vieressä olevassa kuvassa ollaan puhdistuksssa jo voiton puolella!

Puhdistuksen jälkeen, tai jo sitä ennen, voi leikkurista irroittaa terän. Irroitus onnistuu parhaiten räikkäavaimeen kiinnitetyllä hylsyllä. Terän voi saada auki myös kiintoavaimella, mutta (kokemuksella) lopputuloksena on todennäköisemmin nylppääntynyt pultti kuin irronnut terä.




2. Öljyjen vaihto

Vanhat öljyt saisi parhaiten pois, jos öljy olisi lämmintä. Meidän ruohonleikkurissa ei ollut kuitenkaan bensaa, joten konetta ei saatu tietenkään käytiin tätä lämmitystä varten. Päätin kokeilla, jos öljyt tulisivat ulos kylmänäkin.

Öljyt tyhjennetään leikkurista pohjassa olevan tyhjennysreiän kautta. Reiän tulppa irroitetaan neliöpäisellä räikkäavaimen jatkovarrella. Kun tulpan avaa, on hyvä olla valmiina jonkinlainen astia, johon öljyn voi valuttaa. Astia mahtuu olemaan leikkurin alla hyvin, kun terän irrottaa pois. Siis ensin terä pois, sitten tulpan avaus ja öljyjen valutus. Jäteöljy on ongelmajätettä ja se tulee toimittaa jäteasemalle.


Öljytulppa kiinnitetään takaisin paikalleen ja moottoriin kaadetaan uutta öljyä. Ruohonleikkurimme käyttöoppaassa suositeltiin käyttämään SAE-30 tyyppistä mineraaliöljyä. Autotallista sattui löytymään kuitenkin 10W-30 öljyä, joten käytin sitä. Käsitykseni mukaan erona on se, että SAE-30 öljy on yksiasteista ja 10W-30 moniasteista. Moniasteöljyn viskositeetti eli jäykkyys pysyy stabiilina eri lämpötiloissa. Molemmat öljyt ovat edullisia ja koska useimpien moottoreiden öljytilavuus on vain noin 0,6 litraa, tulee öljynvaihdon hinnaksi noin 3 euroa (10W-30 öljy esim. Prismassa 4,95e/l). Öljyn määrä tarkistetaan öljytikulla. Ensin tikku kuivataan, käytetään säiliössä ja katsotaan sitten, kuinka korkealla tikussa näkyy öljyä. Tikkuun on merkattanu öljyn yläraja, jota tulee noudattaa.


Öljyt tulisi koneen käyttöoppaan mukaan vaihtaa joka leikkuukautena tai 25 käyttötunnin jälkeen. Niinkö usein? Jäin miettimään, että meidän koneessa samat öljyt ovat olleen pyörimässä jo ainakin kaksi kesää. Hupsista.

3. Ilmansuodattimen huolto

Ilmansuodattimen kotelo löytyy moottorin vierestä. Kotelon saa auki tasapäisellä ruuvitaltalla.


Ruohonleikkurissamme oli vaahtomuovisuodatin. Putsasin sen bensassa liottamalla. Erittäin likaisen tai rikkotuneen suodattimen voisi vaihtaa myös uuteen. Suodatin tulee kuivattaa kunnolla ja käsitellä sen jälkeen esimerkiksi puhtaalla moottoriöljyllä. Öljyyn on tarkoitus jäädä kiinni moottoriin pyrkivät epäpuhtaudet. 


Ilmansuodattimen kotelo saattaa olla melko likainen, joten myös se kannattaa puhdistaa. Ilmansuodattimen kotelon alta löytyy kaasutin, joka jousineen kannattaa puhdistaa myös samalla liasta ja kertyneestä rasvasta.


4. Sytytystulpan huolto

Sytytystulppa tulisi vaihtaa 100 tunnin välein. Sytytystulppa kestää kuitenkin usemman kesän, kun sille tekee pienet huoltotoimenpiteet. Tulpan voi puhdistaa mustasta karstasta teräsharjalla. Tulpan kärkivälin voi myös säätää vuosittain. Kärkivälin tulisi olla 0,75 mm.


Tulpan irrottamiseen voi käyttää 21mm kiintoavainta. Tulppaa ei tule kuitenkaan kiertää tiukkaan, jotta tulpan kierteet eivät mene piloille. En tiedä, milloin omaan leikkuriimme on sytytystulppa vaihdettu. Nyt kuitenkin ajattelin pelkän puhdistuksen riittävän, koska leikkuri kuitenkin kesällä toimi ihan hyvin. Ehkä ensi kesänä ostan leikkuriin uuden tulpan, jos se näyttää tarpeelliselta.


5. Terän huolto

Koneen käyttöoppaassa terä kehotettiin vaihtamaan 50 leikkaustunnin jälkeen tai 2 vuoden välein riippumatta terän kunnosta. Kuinka moni oikeasti tekee niin? Minusta tämä terä kelpaa terotettuna vielä aivan hyvin, sillä kyllä tällä terällä ruohot leikattiin ihan malliikkaasti tänäkin kesänä.

Terän teroittamisesta oli pajalla hieman eriäviä näkemyksiä, miten se tulisi tehdä. Lähinnä näkemyseroja oli teroituskulmasta. En myöskään onnistunut löytämään netistä kattavaa ohjeistusta teroitukseen. Yhtä mieltä olimme kuitenkin siitä, ettei terä saa olla veitsenterävä eli liian terävä, koska se tylsyy muuten todella nopeasti. Ruohoa leikatessa ei kiviltä voi kuitenkaan koskaan välttyä.

Tein teroituksen kulmahiomakoneella hiomalaikkaa käyttäen. Teroitin terän pääasiassa toiselta puolelta, eli siltä puolelta, jolta se oli aiemmin teroitettu. Tässä terässä oli teroitusjäljet myös toisella puolella, joten hioin myös toiselta puolelta hieman. Lopuksi viilasin terävän särmän hieman tylpemmäksi.




Terän tulee olla tasapainossa eli molemmilta puolilta yhtä painava. Tämän voi tarkistaa laittamalla esim. ruuvitaltan terän keskireiästä ja pitämällä terää ilmassa. Jos terä kallistuu jommalle kummalle puolelle, täytyy toiselta puolelta ottaa materiaalia pois. Tasapainotus on tärkeää sen vuoksi, että epätasapainossa oleva terä täristää leikatessa ja tärinä rasittaa turhaan laakereita, sekä voi pahimmassa tapauksessa jopa hajottaa koko leikkurin.

Tästä terän teroituksesta jäi hieman sellainen olo, etten ollut aivan varma, mitä olin tekemässä. Ajattelin kuitenkin, että tuskin terä ainakaan huonompaan suuntaan meni. Jos se leikkasi kesällä ruohot ihan hyvin tuollaisena ruosteisena, kolhuisena ja tylsänä, tuskin lopputulos on ensi kesänä ainakaan huonompi. :)

6. Muita huollossa ilmenneitä asioita

Tällä kertaa ruohonleikkurille ei riittänyt pelkkä perushuolto. Leikkurin käynnistysmekanismissa on jotain vikana, koska käynnistyskahvasta vetäistäessä mekanismissa menee välillä jarru päällä ja kahva lipeää kädestä - ja se itse asiassa sattuu. Käynnistäminen on siksi jokseenkin mahdotonta. Luulin, että vika olisi ollut käynnistäjässä (eli minussa), mutta useamman henkilön epätoivoisen kiskonnan jälkeen tuli selväksi, että vika on nyt ruohonleikkurissa itsessään. Välillä se suostui käynnistymään, mutta useimmiten ei.

Myös moottorin nopeudensäädin on rikkoontunut, sillä asennon vaihtamisella ei ole mitään vaikutusta leikkurin kierroksiin. Sinänsä tällä ei olisi väliä (ainakaan minulle), mutta leikkuri kuulostaa siltä, ettei se ota tällä hetkellä täysiä kierroksia ja moottorin käynti on hieman "vaeltavaa". En osannut itse tehdä näille parille ongelmalle mitään, joten leikkuri päätynee korjattavaksi paremmin tietävälle ihmiselle.


7. Huollon kesto, kustannukset ja vaikeus

Kokonaisuudessaan huoltoon kului aikaa noin kaksi tuntia. Tästä suurin osa ajasta kului kuitenkin ruohonleikkurin putsaamiseen ja terän epätoivoiseen irrottamiseen kiintoavaimella (ei tuottanut tulosta). Muut toimenpiteet olivat nopeita ja melko vaivattomia tehdä. Huollolle tuli kustannuksia vain öljystä, noin 3 euroa. Aika ja kustannukset huomioiden ruohonleikkurin huolto kannattaa tehdä ehdottomasti itse kotona.

En pitänyt ruohonleikkurin huoltoa liian vaikeana toimenpiteenä ja suoriudun siitä mielestäni hyvin. Netissä oli hyvin selkeitä ohjeita tarjolla, joten niitä seuraamalla oli helppo onnistua, vaikka lähestulkoon kaikki asiat olivat minulle aivan uusia. Hankaluutena minulla oli vain oikeiden työkalujen puute, mutta onneksi meidän iskältä löytyy mitä vain. Myös terän irroitus tuotti hieman harmaita hiuksia, mutta lopulta oikea työkalu ja suurempi hauis ratkaisivat ongelman. Uskoisin tämäntapaisen huollon onnistuvan melkein keltä tahansa. Ruohonleikkuri voisi olla helppo huollettava kone myös koulussa oppitunneilla. Sen huollon oppiminen olisi tärkeä asia siitäkin syystä, että suurin osa ihmisistä tulee elämänsä aikana omistamaan ruohonleikkurin. 

Lähteet:

Husqvarna Master 46 käyttöopas

Huoltosivut: Ruohonleikkurin huolto

Kuningaskuluttaja: Lakkoileva ruohonleikkuri

14 kommenttia:

  1. Leikkuria ei kallisteta juuri tankin puolelle missään tapauksessa.. Ja öljyt on juuri sae30 EIKÄ 10/30 missään tapauksessa!! Moniaste öljy ei kestä leikkurin korkeita lämpötiloja. Vastaavalla moottorilla talvella lumilingoissa voidaan käyttää ehkäkin.. Suurin syy moottorien kilahtamiseen on juuri "rallyformuloiden" ym. muiden moniaste öljyjen käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! En näitä asioita päästäni keksinyt, netin ihmeellinen maailma on siis jälleen kerran huijannut minua. :/ No, onneksi leikkuri toimii ja pärisee hyvin. ;D

      Poista
  2. "kommenttien ihmeellinen maailma.." tarkoitit? ;) http://fi.wikipedia.org/wiki/Moottori%C3%B6ljy#Muita_.C3.B6ljyluokitusstandardeja -> "Tosin tavalliset autokäyttöön suunnitellut moniasteiset moottoriöljyt soveltuvat sellaisinaan myös pienten moottoreiden voiteluun, joten ei välttämättä tarvita eri öljyä esim. ruohonleikkurille."

    Näin Wikipediassa, no absoluuttista totuutta harvoin on missään asiassa, on vain mielipiteitä. Kiitokset kuitenkin hyvästä artikkelista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, juuri näin! :D Wikipediasta taisin itsekin asiasta lukea, mutta muistan selailleeni myös muutamat keskustelupalstat asian tiimoilta. Olen ihan varma, että en minä sitä itse keksinyt! ;D Kai tässä asiassa jakaudutaan sitten kahteen koulukuntaan...

      Poista
  3. Noinhan se huolto menee. Briggs and Strattonin nettisivuilta löytyy muuten paljon hyödyllistä tietoa, kuten moottorikohtaiset korjausoppaat http://www.briggsandstratton.com/eu/en/support/manuals

    VastaaPoista
  4. Heippa,

    Esimerkiksi Briggs&Stratton itse kyllä suosittelee kaikkein parhaiten suojaavaksi öljyksi synteettistä 5W-30 -öljyä jota myös autoissa käytetään. Olisko tuo ylikuumenemistarina kuitenkin enemmän nettiarvailua? Ks. http://www.briggsandstratton.com/us/en/support/faqs/engine-oil-recommendations

    VastaaPoista
  5. ...ja Klippo taas suosittelee juuri toisin päin: http://www.klippo.com/fi/support/faq/oil-and-gas/
    Itse veikkaan, että asialla ei liene suurta merkitystä. :)

    VastaaPoista
  6. tuossa mallissa ei kait nopeudensäätimellä juuri pitäisikään olla vaikutusta, koska kierroksien pitäisi säätyä itsestään kuormituksen mukaan. Kalvo pitännee vaihtaa tuohon ns. kalvokaasutin malliin, jolloin käynti tasoittuu. Nyky bensiinin lisäaineet ovat ongelma, joka rikkoo tiivisteet. Talvisäilön ajaksi bensa pitäisi poistaa kaasarista ja säiliöstä.

    VastaaPoista
  7. Sääntöjen mukaan leikkuria saa kallistaa vain tulppa ylöspäin. Ei milloinkaan kyljelleen. Jos kallistat pakoputken puolelle,niin öljyä menee putkeen ja silloin kone savuttaa ja käy epätasaisesti. Jos kallistelet kaasarin puolelle, niin öljyt menee tankkiin ja öljy syö kaasuttimen kalvon.
    Kaikissa leikkureissa ei ole öljyproppua että öljyt saisi valutettua pois. Etenkin uudemmissa leikkureissa ei ole ollenkaan. Silloin öljyt pitää kaataa öljytikun kautta pois tai imuvaihtajalla.
    Jos käynti on vaeltavaa eli humppaa. Niin silloin pitää vaihtaa kaasarinkalvo. Mutta kaasutin ja tankki on hyvä putsata myöskin roskista ja epäpuhtauksista.
    Koneen kierrokset kuulee korvakuulollakin.Liian vähän rundia niin kone puutuu leikatessa. Vastaavasti jos rundia on liikaa niin kone ei kestä, yleisemmin hajoaa alakerta.

    VastaaPoista
  8. Kunmoottori käy epätasaisesti.täysillä ja hiljaa ja vähän savuttaa,tekee sitä koko ajan siinä on kalvo vika.eli vaeltavaa se on vaihdettava.

    VastaaPoista
  9. Todella hyvät ohjeet. Kiitos näistä. Itselläni kone jonka sain projektiksi. Lähtee käyntiin mutta sammuu kun primerin bensat on kuluneet. Kuvat olivat erityisesti plussaa.....

    VastaaPoista
  10. Ohjeet olivat täysin perseest! Väärin kallistettu,väärä öljy,säästi ilmanputsarin hinnan pari euroa jne.Ehdottomasti roiskevoitelukoneissa on kesällä käytettävä SAE 30 mineraalipujaista yksiasteöljyä,ja ihan ensimmäiseksi kannattaa hommata hylsysarja 21mm kiintoavaimen lisäksi.Ja ihan lopuksi:Jos leikkuri lyö takaisin nykäistessä,on sillä ajettu kiveen ja vauhtipyörän kiila on paskana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Blogi on opiskeluaikainen päiväkirja ja tässä raportoidaan kurssitehtävässä tehdyt työvaiheet. Sisältää varmasti virheitä. Ihmisiähän tässä ollaan. Mutta hienoa, että sulta osaamista löytyy ja huolta sujuu varmasti ilman ohjeitakin. 💪 Ja jos ohjetta kaipaa, niin aina kannattaa turvautua koneen omaan manuaaliin eikä blogiteksteihin. 😉

      Poista