maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen valmis työ! :)

Lihanuija valmistui vihdoin ensimmäisenä työnä. Ainakin yksi työ siis valmistui ennen joulua! Tavoitteena on tosin saada myös sähkötyö ja puukon terän taonta valmiiksi. Myös metallityö tulisi saada ennen joululomaa hyvään vaiheeseen, jos ainakin rungon saisi kokoon. Ruohonleikkurin huolto on hyvällä mallillaan, vain terän teroitus puuttuu. Kiirettä pitää, mutta onneksi pajalla voi päivää venyttää pidemmäksi...


Lihanuijan valmistus jatkui reiän poraamisella nuijaan. Reiän poraamista varten olin merkannut keskikohdan jo valmiiksi sorvissa, jotta nuijan varsi tulee varmasti keskelle. Porasin reiät 5mm - 10mm - 16mm porilla pylväsporakoneessa. Poraussyvyyttä pystyi tarkkailemaan porakoneesta löytyvästä asteikosta. Lopuksi siistin porauksesta jääneet purseet viilalla pois.


Katkaisin nuijan metallivannesahassa ja oikaisin toisen pään metallisorvissa. Sorviin kappaletta kiinnittäessä täytyi käyttää messinkinauhaa suojana, jotta alumiininen nuija ei vaurioituisi kiinnityksessä.


Liimasin nuijan pään sorvattuun varteen epoksiliimalla. Epoksiliima on kaksikomponenttista eli se sekoitetaan kahdessa tuubissa olevista aineista, liimasta ja kovettajasta. Kovettaja aiheuttaa liimassa kemiallisen reaktion, mikä saa liiman kovettumaan. Epoksi on liimana hyvä valinta, koska esimerkiksi liiman pito ja kosteudenkestävyys ovat hyviä. Epoksissa haittapuolena tosin ovat korkeampi hinta ja hidas kuivuminen.

Sekoitin epoksin puulevyn palasen päällä, sekoitussuhde oli 50/50. Laitoin liiman nuijan reikään ja laitoin nuijan puristuksiin prässiin. Nuija olikin puristuksissa ainakin yön yli - ehkä koko viikonlopunkin. Tästä työskentelyvaiheesta ei ole kuvia, koska poistin ilmeisesti kamerasta vahingossa kaikki kuvat kyseisiltä päiviltä... :/

Pintakäsittelin nuijan parafiiniöljyllä, eli tässä tapauksessa Tikkurilan Supi laudesuojalla. Ja hyvä tuli! Öljytyssä pinnassa korostuu kivasti puun sävy ja syykuviot. Nyt vain pakkaamaan nuija arvoiseensa lahjapakettiin! :)



2 kommenttia:

  1. Täytyy vanhana TN-ammattilaisena katsella mitä nuorempi sukupolvi tekee ja nostan hattua sinulle! Jatka samaan malliin.Watch out, seuraan blogiasi!

    VastaaPoista