maanantai 2. joulukuuta 2013

Teknisestä työstäkö koe?!

Kovin yleistä ei varmaan ole, että taito- ja taideaineista pidetään kirjallisia kokeita. Musiikki on ehkä ainoa, jossa kokeiden pito on melko yleistä. Ajattelin kuitenkin pitää pienen kokeen oppilailleni myös teknisestä työstä. Mieleen tuli, että jonkinlaisen pienen testin olisin voinut pitää aivan lukuvuoden alussa. Sillä olisi voinut selvittää oppilaiden ennakkotietämystä - mitä on jäänyt mieleen edellisten vuosien opeista ja missä nyt mennään? Syksyn mittaan kun on tullut itselle selväksi, että olen pitänyt liian montaa perusasiaa itsestäänselvyytenä...

Osittain ajattelin pitää kokeen sen vuoksi, että haluan nähdä ihan itseänikin varten, mitä oppilaille on jäänyt syksyn tunneilta mieleen ja onko kuinka monella on nyt perusasiat hallussa? Arvioinnissa pääpaino on totta kai tekemisessä, mutta tällainen pieni koe voi olla arvioinnissa tukena.

Kokeeseen rustailin tämäntapaisia kysymyksiä:

1. Tunnista työkalu ja kerro, mihin sitä käytetään?
Tunnistettavana purasin, viilaharja, piirtopuikko ja kuorimapihdit.

2. Millä mittayksiköllä merkitään mitat teknisessä työssä?

3. Mitä kolmea asiaa työntömitalla voidaan mitata?

4. Mikä on akkuporakoneessa olevan momenttikytkimen tarkoitus?

5. Jos lyöt naulan puukappaleen päätyyn, kappale halkeaa helposti. Miten voit estää halkeamisen?

6. Onko kyseessä avoin vai suljettu virtapiiri? Palaako ledi? (taululle piirrettynä piirikaavio suljetusta virtapiiristä)

7. Onko kyseessä rinnan vai sarjaan kytkentä? Palavatko ledit? (taululle piirrettynä piirikaavio rinnan kytkennästä)

8. Mikä on ledin etuvastuksen tarkoitus?

9. Miten tehdään onnistunut puuruuviliitos?

Ilokseni huomasin, että suurimmalla osalla oppilaista perusasiat olivat hyvin hallussa. :) Kokeen kautta minulle selvisi myös ne oppilaat, joiden kanssa muutamia asioita täytyy vielä kerrata. Toisaalta kokeessa ilmeni myös sellaista hienoa piilevää tietämystä, mitä joillakin oppilailla on. Kaikki tällainen tieto ei välttämättä tunneilla tule näkyviin, joten koe oli tässäkin mielessä varsin onnistunut! :) Taitaa jäädä tavaksi...

5 kommenttia:

  1. Ou nou. Osaisin vastata 2, 6 ja 7.
    Sulla on tosi kiva blogi ja luen sitä silti, vaikkei se mitenkään kosketa minua. Veistoa on käytynä sen puoli vuotta kolmannella luokalla ja se siitä. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Tuossa ylhäällä on perusteluista. :) Toki käsitöissä pääpaino täytyy olla aina tekemisessä, mutta kokeessa voi näyttää hallitsevansa asioita myös teoriassa, jos se ei aina omassa tekemisessä tunneilla näy. Kokeessa ope voi myös testata, onko kukaan kuunneellut tunneilla yhtään mitään. :D

      Poista
  3. Man titanium bracelet | Titanium Arts
    Man titanium chords titanium bracelet. polished titanium Men's Clothing; Men's Shoes; Men's Clothing; Men's Shoes; Men's Shoes; Men's citizen super titanium armor Clothing; Men's  Rating: titanium cost 4.3 · ‎3 reviews babylisspro nano titanium spring curling iron · ‎$29.99

    VastaaPoista