sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Takaisin tositoimiin.

Pitkä aika ehti kulua siitä, kun olin viimeksi käyttänyt isompia työstökoneita. Olipa mukavaa päästä pitkästä aikaa tekemään koneilla hommia. Tätä oli ihan ikävä. :) Seutuopistomme kurssit pyörivät yläkoulun tiloissa, jossa on käytössä todella laadukkaat työstökoneet. Ilo oli työskennellä. Harmillista vain, että tuo yksi kurssi päättyi kovin lyhyeen. Ehkä pitäisi kevääksi ilmoittautua jollekin toiselle kurssille, jolla saisin jatkettua nukkekodin loppuun. Kotona tekeminen ei tähänkään mennessä ole oikein sujunut. :/


Näistä sahatuista ja höylätyistä rimoista tulee "laudoitus" nukkekodin ulkoseiniin, jolloin talosta tulee hieman aidomman oloinen puutalo. Rimat ajattelin kiinnittää liimalla ja viimeistellä laudoituksen nauloilla, ihan ulkonäön vuoksi. Postissa tuli viimein taloon tulevat hienot väliovet. Olisihan ovia voinut itsekin tehdä, mutta valmiin paketin kynnyksineen, listoineen ja saranoineen sai hintaan 6,40€, joten menköön. Samasta paikasta tuli tilattua myös hienoa kattolistaa, jota esittelen jossain vaiheessa. En uskaltanut tilata koko talon listoja kerralla, joten uusi tilaus täytynee laittaa vielä menemään. Samalla voisi tilata jotain muutakin pientä kivaa taloon...

 

Koululle saimme taas lahjoituksena tavaraa. Tässä on kaapelia varmaan jokunen kilometri! :) Uskoisin, että näillä tehdään sähkökytkentöjä aika monta vuotta eteenpäin! :D Tässäkin tapauksessa satuin vain kerran avaamaan suuni sopivassa yhteydessä ja niin tuli kassillinen kaapelia koululle.

Koulussa alkaa loppukiri töiden kanssa. Enää olisi kaksi viikkoa koulua ennen joululomaa, joten saapa nähdä, valmistuvatko kaikki työt ja erityisesti ne joululahjaksi tarkoitetut. Ehkä pidämme teknistä pari ylimääräistä tuntia, jos tiukille meinaa mennä...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti