perjantai 25. lokakuuta 2013

Perjantaipäivän puhteena pieni saunapenkki.


Syysloma alkaa valitettavasti lähestyä loppuaan ja tunnollisena opettajana menin jo tänään koululle valmistelemaan ensi viikkoa. Toki tein vain niitä hommia, joita vapaa-ajalla ja lomallakin tekee ihan mielellään. Tänään ohjelmassa oli nimittäin suunnitella ensi viikkoa varten 5-6.luokan oppilaille seuraavaa työtä. Saimme alkusyksystä paikalliselta yritykseltä (Pieksämäen Rakennuspuu Oy) todella kaunista lämpökäsiteltyä puuta ja sitä on nyt hyllyssä isot pinot. Jotta puut eivät jäisi sinne vain koristeeksi, ajattelin seuraavan työn materiaalina olevan juuri lämpökäsitelty puu. (Koska lämpökäsiteltyä puuta ei todennäköisesti riitä kaikille, on toisena vaihtoehtona myös tervaleppä...)

Osalle oppilaista oman työn suunnittelu ja toteutus on vielä hieman haastavaa ilman valmiita ohjeita. Uskon tämän johtuvan lähinnä siitä, että suunnittelua ja esimerkiksi työn piirtämistä ei ole harjoiteltu. Pidän kuitenkin itsepintaisesti siitä kiinni, että en töitä valmiiksi suunnittele (en ainakaan kaikkia vuoden töitä), vaan oppilaat vastaavat itse ideoinnista ja suunnittelusta tietyissä rajoissa. Tämä työ tullaan kuitenkin toteuttamaan parityöskentelynä, jotta työskentelyyn saadaan hieman tehokkuutta. Parit saavat suunnitella lämpökäsitellystä puusta jonkinlaisen sauna-/kylpyhuonejakkaran. Työssä tärkeää on mittatarkkuus ja toki se, että jakkara on käyttäkelpoinen mittasuhteiltaan. Jakkara ei saa keikkua, vaan sen pitää seistä jaloillaan ja olla sen verran tukeva, jotta se ei aivan helposta keikkaa. 

Suunnittelun avuksi tein tänään yhden hyvin pikaisen mallin siitä, millainen rakenne voisi olla esimerkiksi tällaisessa jakkarassa/penkissä. Tätä perusrakennetta voi muokata aika monella tapaa. Perusidea on nelikulmainen kehikko, johon jalat ja kansi kiinnittyvät. Kehikon nurkat voi olla esim. sahattuna jiiriin ja kansi voi olla upotettuna kehikon keskelle. Jalat voivat olla suorat tai alaspäin kapenevat. Kansilaudat voivat olla useaan suuntaan ja vaikka vinottain... Jään innolla odottamaan, millaisia jakkaroita oppilaiden kätösistä syntyy! :)

Tämä oma pikajakkarani syntyi jokseenkin näin. Ensin sahasin kehikon osat ja kansilaudat todetakseni, että koulun pyörösahaan pitäisi vaihtaa terä...


Ruuveja piti haalia kokoon kunnon keräilyerä, mutta löytyihän noita jämäruuveja sopivan mittaisina. Oppilaille voisi käydä ostamassa torx-kannalla olevia ruuveja, niin sujuu ruuvaaminen vähän paremmin. Monella oppilaalla meinaa ruuvit nylppääntyä helposti ja tekniikassa on vielä harjoiteltavaa...


Tässä kohtaa hieman tupelsin ja kävin paikkaamassa vasenta kättä todetakseni, ettei alakerran ensiapukaapin sisältö ole aivan riittävä (ei nyt mitään niin vakavaa kuitenkaan). Sitten jatkoinkin homman valmiiksi naulaillen, jotta pääsin jakkaran kanssa kotiin. :)


Aika simppeli, mutta toimii! Koska puutavara on aika jykevää, tuli tästä jakkarasta hyvin tukeva, vaikka se ei kovin suuri olekaan (n. 300 x 550).


Kotona laitoin pintaan vielä parafiiniöljyä, joka syventi aika paljon tummaa väriä. Vaikkei tästä nyt sen erikoisempi tullutkaan, niin kelpuutan sen kyllä itselleni käyttöön. :)


4 kommenttia:

  1. Hi Saaara,
    Nice project-the wood in the photos is being translated as heat treated lumber. What kind of wood is it anyway? It looks like cedar.
    Vickie W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The wood is heat treated aspen. That's why the colour is darker than aspen usually is. I also used heat treated birch in my other projects last spring and that wood was really dark brown, almost black. It's great wood for bowls, platters (although it's a bit tricky for turning) and other kitchen projects, because the treatment is chemical-free and it makes the wood more resistant to moisture.

      Poista
  2. Mulla on ollut kaapis jo jonkun aikaa haapalankkua, josta on pitänyt tehdä saunaan jakkara. Ehkäpä voisin ottaa tästä projektista mallia ja hoitaa homman pois alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän taisi mennä pari tuntia, joten isosta projektista ei ole kyse! :) Toki, jos haluaa ulkonäköön panostaa, niin tuon kehikon voisi tehdä jiiriin ja upottaa nuo kansilaudat, jolloin aikaa menisi hieman enemmän. Tai näin tekisin, jos itse tekisin tämän ihan ajatuksen kanssa. :)

      Poista