sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Nukkekotiprojekti: osien sahausta

Enpä ole tänä syksynä juuri ehtinyt tehdä mitään käsitöitä itse. Jotta ei kaikki opitut taidot katoaisi, ilmoittauduin täksi syksyksi Seutuopiston kurssille, jonka teemana oli puulelut. Kurssi on vain joka toinen viikko. Aluksi ajattelin ilmoittautua puutyöpiiriin, joka kokoontuu viikottain, mutta ensimmäinen työvuosi tuntuu olevan sen verran kiireinen, että ehkä tämä oli parempi ratkaisu.

Minulla on ollut pitkään haaveissa tehdä oma nukkekoti. Meillä oli lapsena siskoni kanssa valtava määrä hienoja nukkekodin kalusteita ja tavaroita, mutta kunnollinen nukkekoti puuttui aina. Nyt tämän haaveen toteuttamiseen tarjoutui mahdollisuus. Ensin ajattelin, että olisin tehnyt jotain tämän alla olevan kuvan kaltaista. Kyseessä on ehkä Suomen upein nukkekoti, Nukkekoti Väinölä. Tästä nukkekodista löytyy verstaskin, jossa valmisteilla on tietenkin nukkekoti monen muun asian ohella. Tässä nukkekodissa viehättää erityisesti myös se, että huoneisiin on vedetty valaistus. Sen haluaisin toteuttaa omaan tuotokseenikin.

http://maria-malmstrom.blogspot.fi/

Mutta koska työt veivät kaiken ajan ja nukkekodin suunnitteluun jäi hieman huonosti aikaa, päätin tehdä nukkekodin hieman suuremmalla mittakaavalla ja ihan leikkimistä varten. Koska mittakaava on hieman suurempi, ainakin osa kalusteista pitää myös tehdä itse. Mutta sehän on vain hyvä asia! :) Se seuraava nukkekotiprojekti olkoon sitten tuollainen "aikuisten nukkekoti".

kuva täältä.
Ensimmäinen pohdittava asia oli nukkekodin materiaali. Ensin ajattelin, että olisin tehnyt rungon liimalevystä, mutta koska kurssin aikataulu ei tähän juuri anna mahdollisuutta, päädyin tekemään rungon 12 mm koivuvanerista. Paikallisessa rautakaupassa ei ollut saatavilla kuin vaneria, jossa oli hieman paikattavia kohtia, joten tällä mennään. Nukkekodin sisäseinät tullaan tapetoimaan, joten paikkailuun tarvitsee vain hieman pakkelia. Tämähän on tuttua hommaa talon remontoinnista...

Nukkekodin sivuseinät ovat kooltaan 750 x 300 ja lattiat/katot 600 x 300. Nukkekodista tulee edestä avoin ja ulkonäöltään ehkä hieman tämän tapainen, jollaisia valmistetaan Jokelan vankilassa. Kerroksia nukkekotiin tulee tosin kolme ja "piilovintti", tulee olemaan takaa avoin, sillä tuollaisesta pienestä ikkunasta on lapsella varmaan suuri houkutus tiputtaa jotain talon sisälle...


Ikkunat sahasin lehtisahalla. Lehtisaha tekee todella siistiä jälkeä pistosahaan verrattuna. Kulmiin ja laitoihin jäi jonkin verran siistimistä. Otinkin seinät kotiin syysloman ratoksi viilattavaksi ja hiottavaksi, jotta ei tarvitse käyttää tähän vaiheeseen vähäistä kurssiaikaa 


Ensi kerralla ohjelmassa on todennäköisesti takaseinän ja väliseinien sahaaminen. Väliseiniin tulee oviaukot, joihin ajattelin upottaa saranoidut valmisovet. Voisihan ne ovet itsekin tehdä, mutta ehkä tässä kohtaa oikaisen, koska tekemistä riittää muutenkin. Valmisikkunoita en löytänyt mieleisiä, joten ristikot ja pitää ainakin nikkaroida itse. Ensi viikolla voisi käydä hankkimassa nukkokotiin myös tapetit valmiiksi, jotta ainakin osan seinistä saisi tapetoitua jo ennen kasausvaihetta...


ps. Talvi tuli tännekin päin Suomea tällä viikolla, joten tänään pääsi viime keväänä valmistunut kelkkakin ensimmäistä kertaa tositoimiin. Hyvin kulkee! :)

2 kommenttia:

  1. onks toi joku puukärry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alimmassa kuvassa on vesikelkka, jolla saa kuljetettua polttopuita liiteristä talolle. Kulkee kevyesti, vaikka mättäisi kuorman ihan täyteen. :)

      Poista