keskiviikko 21. elokuuta 2013

Uusi juotinasema.

Aloitamme lukuvuoden 4-6.luokkien oppilaiden kanssa sähkötöillä. Vaatimuksena työlle oli se, että siitä tulee löytyä ledejä ja jonkinlainen kytkin. Virtalähteenä töissä on 9V paristo. Oppilailla on suunnitelmissa valmistaa mm. keppihevosia, joilla on ledit silminä ja erilaisia autoja, joissa on ajovalot. Joukkoon mahtuu myös ainakin yhdet huoneen liikennevalot ja rasioita, joihin tulee sisäkanteen valaistus.

Koulultamme löytyi entuudestaan joitakin sähkötöihinkin soveltuvia työkaluja, mutta juottimien kanssa tilanne oli äärimmäisen onneton. Laatikoista löytyi joukko monenlaista juotinta/kolvia, mutta tällaisilla välineille on hankala tehdä tarkkuutta vaativia elektroniikkatöitä. Ongelmia on useampikin.


Nämä vanhat välineet ovat melko kömpelöitä, eikä niistä saa kovin hyvää työskentelyotetta. Kärjet ovat näissä todella paksut, joten tarkoissa elektroniikkatöissä tällaisilla joutuu hankaluuksiin. Nämä kytketään suoraan verkkovirtaan, joten lämpötilaa on mahdotonta säätää. Tietyt komponentit ovat kuitenkin niin herkkiä, että ne särkyvät liian kuumista lämpötiloista. Välineille ei ollut myöskään minkäänlaista telinettä, mikä on epäkäytännöllistä ja lisää myös turvallisuusriskiä. Jos esimerkiksi jäähtymässä oleva juotin lojuu pöydällä, polttaa siihen epähuomiossa helposti sormensa. Ja kuten kuvasta huomaa, maalarinteippi ei ole ehkä turvallisin keino korjata sulanut virtajohto...

Nyt hankimme tilalle juotinaseman Step Systemsiltä, täältä. Yrityksen sivuilla voit selata todella kattavaa tuoteluetteloa, sinne pääset tästä. Tällaisen juotinaseman hinta on 106 euroa, mutta jos asemia tilaa 4-7, jää yhdelle hintaa vain 81,50. Yksittäisenä sijoutuksena tällaisen asema saattaa tuntua hieman hintavalta, mutta hyvillä välineillä on aina vaivatonta ja mukavaa työskennellä. Hyvää on myös se, että kaikkia varaosia, esim. vaihtokärkiä on saatavilla.

Juottimelle on oma teline, jossa on mukana myös paikka puhdistussienelle. Sieni turpoaa, kun se kostutetaan. Telineen pohjalle laitetaan vettä ja sienen keskellä oleva pikkusieni laitetaan sille varattuun koloseen (joku neljästä). Varsinainen sieni laitetaan päällimmäiseksi, jolloin pikkusienen kautta imeytyvä vesi pitää puhdistussienen tasaisen kosteana. Kätevää! :)




Juotinasemassa on säädettävä termostaatti, mutta lämpötilan voi myös lukita tiettyyn asentoon kuusiokoloavaimella. Juottimesta saa tukevan otteen ja siitä voi pitää mielestäni sopivalta kohdalta kiinni (riittävän läheltä kärkeä), jotta tarkka työskentely onnistuu. Kokemuksesta voin sanoa sen, että juottamista opetettaessa tulee korostaa sitä, että kuumalla juottimella ei tökitä mihinkään muualle - eikä varsinkaan juotinaseman koteloon (nimim. aika monta puhjottua juotinasemaa nähnyt).


Hankintoja tuli tehtyä muitakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt täytyy miettiä, mikä on noiden vanhojen vekottimien kohtalo. Jos joskus koulussa tulisi tehtyä muunlaista juottamista, saattaisi tuollaiselle leveämpikärkiselle juottimellekin olla käyttöä. Keskustelupalstalla ehdotettiin piparkakkumuottien valmistusta pläkkipellistä taivuttamalla ja juottamalla - itse asiassa ihan kiva idea. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti