maanantai 6. toukokuuta 2013

Puukkoprojekti, osa 5: puukon kahvan muotoilu.

Kahvan aihio oli melko hyvä käteen alkuperäisessäkin muodossaan. Ehkä joskus voisi kokeilla tehdä puukon kahvan jonkinlaisesta oksasta tai puunpalasesta. Muotokieli olisi silloin suoraan luonnossa. Tällä kertaa päätin kuitenkin muotoilla kahvan ja katsoa, mitä puusta paljastuu esille. Otin kahvan muotoon mallia yläasteella tekemästäni puukosta, koska mielestäni olin onnistunut muotoilemaan siihen todella hyvän kahvan. Tein kahvasta kuitenkin hieman suuremman, jotta se on hyvä miehen kädessä.


Aloitin kahvan työstämisen nauhahiomakoneessa. Ajattelin, että näin pääsen paremmin selville, millaista puuta kahvani on. Aika nopeasti kuitenkin selvisi, että haljenneelta käyttänyt visakoivu oli pääasiassa kuitenkin varsin erinomaista. Halkeamia oli lähinnä vain kahvan päädyssä. Helan kohdalta kahva tulee hioa metallin hiomiseen soveltuvalla nauhahiomakoneella. Suojasin terän maalarinteipillä, mutta paras olisi ollut teipata koko hela kiinni suojaksi, sillä tottakai jossain hionnan vaiheessa tökkäsin puukon terää nauhaan ja sehän teki heti jäljen... :/


Kun olin raakatyöstänyt kahvan nauhalla, alkoi viilaaminen ja hiominen. Ja tietenkin kahvaa piti myös sovittaa käteen (niin omaan kuin pajan miestenkin) lukuisia kertoja. Kahvan keskikohdasta tein hieman paksumman. Kahvan päätyyn tein mutkan, jonka juuressa on erityinen kavennettu kohta, pikkurillin paikka. Kahvasta tuli mielestäni hyvin käteen sopiva. Visa tuli myös kauniisti puussa esille. Kahvan päätyyn jäi joitakin halkeamia näkyviin, mutta se sallittakoon visakoivun kohdalla.


Tässä alla olevassa kuvassa näkyy pikkurillin kavennettu kohta hyvin. Jäi jostain syystä ottamatta kuva kahvasta puukon päältä päin katsottuna. Näistä kuvista ei oikein näy mutkan päätyyn tekemäni viisteet - pitääpä ottaa huomenna parempi kuva. Puukon kahvan käsittelin parafiiliöljyllä pariin otteeseen. Se syvensi kivasti kahvan sävyä ja toi visan vielä paremmin esille. Olen tyytyväinen! :)



3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No kiitos! :) Itsekin olen kyllä tyytyväinen, vaikka toki parannettavaakin aina jää. Mutta tuo visakoivu on kyllä näyttävää materiaalia. Tupenkin tuohon jo tein, siitä postailen myöhemmin.

      Poista
  2. I love the shape of the handle and the wood is beautiful. What did you finish it with?
    Well done project!
    Vickie

    VastaaPoista