tiistai 26. helmikuuta 2013

Kelkan tukirakenteita.

Jotta kelkkamme kestäisi kovempaakin käyttöä, rakentelimme siihen vielä hieman tukirakenteita. Päätarkoitus näillä osilla on se, etteivät jalasten kärjet väänny, jos niiden päälle tulee kuormaa tai jos kelkalla ajaa vaikkapa päin penkkaa. Ensimmäisenä hitsasimme jalasten päähän kappaleen neliöterästä yhdistämään jalakset. Tähän kappaleeseen upotetaan myöhemmin puukappale.

Taivutimme muotorautataivuttimella 20 mm lattaterästä kaarevaksi. Pientä ongelmaa aiheutti se, ettei kappale meinannut pysyä pystysuorassa rullien välissä. Lopputulos oli kuitenkin onnistunut. Tämä kappale tulee kelkan etuosaan ja puuosat tulevat sen päälle tukemaan rakennetta. Tämän muutoksen vuoksi kelkkaan piti hankkia myös uudet pidemmät puuosat. Onneksi kotona on kuitenkin reilusti ylimääräistä terassilautaa jäljellä rakennusprojekteista, joten puuosista ei tullut kuluja. Puuosat sahataan pistosahalla aikanaan myös hieman kaarevaan muotoon mukailemaan rakennetta.



Kappaleen päät viistin nauhahiomakoneessa, jotta kappale asettuisi paremmin vinoja jalaksia vasten. Rakennetta tukemaan sahasimme vielä kappaleen, joka yhdistää kaaren aiemmin tekemäämme runkoon.


Hitsasimme pöydän päällä, jotta kappaleet tulivat vaakatasoon ja näin ollen samansuuntaisiksi puukappaleiden kanssa. Hitsasimme TIGillä, koska halusimme edelleen harjoitella tätä tekniikkaa. Välikappaleen hitsaus sujui ongelmitta, mutta kaaren hitsaus jalaksiin tuotti hankaluuksia. Jalaksen ja kaaren välinen kolo oli todella pieni, eikä sinne meinannut päästä hitsaamaan ollenkaan. Jonkunlaiset saumat saimme kuitenkin aikaiseksi. Toki kappale on myös toiselta puolelta hitsattu kiinni, joten tuskin se irtoaa.


Mietimme aiemmin tukikappaleita tukevoittamaan myös työntöaisaa. Ne olisivat käytössä kuitenkin tiellä, koska polttopuutoimittajamme eli miehen isoeno varastoi polttopuut kaupan banaanilaatikoissa. Näin on tehty aina, joten systeemiä ei voi kelkan takia muuttaa. Koska laatikko ei kelkkaan mahdu sivuilla olevien tukikappaleiden kanssa, jätämme ne laittamatta. Soveltuvuus käyttökohteeseen on kuitenkin tärkeintä. Lisäksi kelkalla on tarkoitus kuljettaa polttopuita vain tasaisella maalla, joten aisaan kohdistuva rasitus ei pitäisi olla niin suuri, että aisa vääntyisi. Käytössähän se viimeistään selviää...

Näistä kuvista vielä huomasin, että tuon välikappaleen voisi hitsata myös päältä päin kiinni. Muutoin teräsrunko alkaa ollakin sitten VIIMEIN valmis.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kivinen sydän.

Kivityönä meidän tulee valmistaa opinnoissa korukivi, sekä jokin kivestä tehty yksityiskohta muihin töihin tai yksittäinen erillinen kivityö. Ajattelin tehdä korukivenä kivilevystä sahatun sydämen muotoisen kiven, josta tekisin taulun.

Kiventyöstökoneella oli mukavaa ja rauhallista työskennellä, vaikka työskentely olikin melko märkää puuhaa. Työstökoneesta löytyy sekä leikkuuterä että hiontanauha. Kiven sahaaminen ei ole niin vaarallista kuin ehkä luulisi, koska terässä ei ole hampaita samalla tavalla kuin esimerkiksi pyörösahassa. Terä leikkaa kyllä hyvin kovia materiaaleja, mutta jos sormi sattuisi terään vähän osumaankin, ei siihen tulisi todennäköisesti naarmua kummoisempaa. Tämä helpottaa paljon työskentelyä ja mahdollistaa mm. pientenkin kappaleiden sahaamisen turvallisesti.

Aloitin työskentelyn piirtämällä messinkipuikolla kiveen haluamani muodon. Piirsin sydämen vapaalla kädellä, mutta toki valmista malliakin olisi voinut käyttää. Sen jälkeen sahasin sydämen karkeasti levystä irti, minkä jälkeen aloin hiljalleen sahaamaan muotoa esiin. Terällä ei voi tehdä kuin suoria muotoja, mutta hiljalleen sahaillessa pyöreä muoto alkoi kuitenkin löytyä.



Hioin sydämen hiontanauhalla. Ongelmaksi muodostui sydämenpuoliskojen välissä oleva rako, koska sitä ei pystynyt mitenkään hiomaan. Tähän kohtaan käytinkin neulaviiloja, joilla sai reunat melko tasaiseksi.


Lopuksi kiillotin kiven hiontalaikalla. Kaikki meni hyvin, kunnes kivi tökkäsi johonkin ja lipesi märistä sormista lentäen lattialle... Räiskis - ja se olikin sitten palasina. Siihen loppui kivisen sydämen elämä. Kuvissa näkyvä kivisydän onkin yritys nro 2, jonka työstö sujui hieman paremmin.

Ensimmäisenkin kiven saa kyllä kasattua kokoon, eikä siihen jää näkyviin kuin pieni särö. Ehkä käytän senkin sydämen johonkin, ei se ainakaan roskiin mene. Löysin netistä hyvät ohjeet siihen, miten em. tapaturman voisi välttää. Toisen sydämen kohdalla toiminkin toisin ja liimasin sen toiselle puolelle pikaliimalla ruuvin kiinni. Siitä oli kiillotusvaiheessa helppo pitää kiinni, vaikka kädet olivatkin märät ja liukkaat. Kiillotuksen jälkeen ruuvi irtosi kivestä helposti kuumailmapuhaltimella lämmittämällä ja kuivuneen kliimaklöntin sai irti puukolla.


Korukiven valmistukseen todella hyvät seikkaperäiset ohjeet löytyvät täältä:

Korukiven hiontavaiheet

Yksi pieni työ siis valmis! Se varsinainen kivityö on vielä edelleenkin mietinnässä...

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kelkan runko valmistuu.

Tänään ja eilen ahkeroimme pajalla kelkan metallirungon kimpussa. Jäljellä oli jalasten kiinnitys eli ne kaikkein vaikeimmat hitsaussaumat. Hitsaus oli tarkoitus tehdä TIGillä, koska saumat jäävät kaikki näkyviin ainakin osittain. Hitsauksen esivalmisteluna teimme rungon jalkoihin viisteet viilaamalla, jotta hitsaussaumasta tulee parempi ja kestävämpi. Estääksemme kelkan vääntymisen kieroksi, kiinnitimme sen puristimilla pöytään kiinni useammasta kohdasta. Ensimmäisenä hitsasimme kaikki jalat kulmista kiinni pienillä täpillä, jotta kappaleet eivät lämmön vaikutuksesta vääntyilisi tai kappaleiden välinen rako kasvaisi.


Hankalinta oli aluksi löytää sopiva virtamäärä, jotta molemmat hitsattavat kappaleet sulaisivat ja työskentely myöskin etenesi järkevällä nopeudella. Jalas on ainevahvuudeltaan huomattavasti jalkoja paksumpaa, joten sen sulattamiseen tarvitaan suurempi virta. Tällöin tulee kuitenkin varoa, ettei hitsatessa sulata esimerkiksi reikää jalkakappaleisiin. Lopulliseksi virtamääräksi tuli kokeilujen kautta 55 A.


Vaikka aiempien kappaleiden hitsaus onnistuikin TIGillä kohtalaisen hyvin, olivat nämä rungon saumat huomattavasti hankalampia. Ahtaisiin rakoihin oli hankala ulottua ja hankaluutta aiheutti myös se, ettei aina meinannut nähdä, mitä oli tekemässä. Myös hyvää hitsausasentoa oli todella hankala löytää. Välillä hitsasinkin vasemmalla kädellä, vaikka oikeakätinen olenkin. Olisi näppärää, jos osaisi käyttää molempia käsiä yhtä taitavasti...

On tässä tekniikassa vielä paljon harjoittelemista! Omista saumoistani osa on edelleen hieman turhan paksuja ja epätasaisia. Osa sentään on sinne päin. Olen toiveikas, koska kehitystä on sentään havaittavissa. :) Ja pääasiana pidän tässä työssä sitä, että saumat ovat kestäviä ja kelkka pysyy niillä kasassa. Tällä kertaa en myöskään saanut palovammoja ranteisiin, koska tajusin tunkea paidan hihat hanskojen sisälle. Kehitystä siis työturvallisuudessakin.


Nyt kelkan runko alkaa olla valmis. Seuraavina työvaiheina on puuosien kiinnitys runkoon ja puisen kahvan suunnittelu. Myös jalasten päähän ajattelimme jonkinlaista puukappaletta peittämään metallia, sillä tällä hetkellä nuo sojottavat jalasten kärjet ovat hieman vaarallisen näköiset. Pienenä hidasteena matkaan tuli se, että unohdimme kuivumassa olleet puut loman ajaksi hyllyyn lojumaan, ilman puristimia. Ne puut ei olleet loman jälkeen suoraa nähneetkään! Saa siis nähdä, saadaanko niitä oikenemaan vai pitääkö hakea kotoa lisää puuta. 


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lovileikkausta.

Paluu arkeen alkaa huomenna! Vaikka gradu alkaa olla parin kuukauden aherruksen jälkeen valmis, koen pientä syyllisyyttä siitä, että muut työt ovat seisoneet koko "joululoman" ajan. Taidankin loman loputtua muuttaa pajalle asumaan, jotta työt valmistuvat. Jotain piti lomalla kuitenkin tehdä. Yksi töistämme on tänä vuonna lovileikkaustyö. Työ voi olla jokin itsenäinen työ tai lovileikkausta voi myös yhdistää tekniikkana johonkin muuhun työhön. Itselläni on tarkoituksena toteuttaa lovileikkaustyö lahjaksi kummitytölleni. Jotta lahja ei paljastuisi kummitytön äitille eli siskolleni, en sitä vielä sen tarkemmin täällä esittele.

Katselin etukäteen lovileikkaukseen liittyviä videoita YouTubesta. Myös monessa ulkomaisessa blogissa on esitelty tätä perinteistä tekniikkaa. Tehdyt työt ovat todella uskomattoman kauniita!

 
 
Videoissa käytetty tekniikka on kuitenkin hieman erilainen kuin meille opetettu. Videoilla korostetaan esimerkiksi veitsen 60-65 asteen leikkauskulmaa, jolloin leikkausjälki on hieman toisenlainen. Kokeilin itse lovileikkausta näin, mutta eihän siitä mitään tullut. Puuna käyttämäni lepän pitäisi olla lovileikkaukseen soveltuvaa pehemeytensä vuoksi, mutta tuolla videon tekniikalla veitsen saaminen puuhun tuntuu täysin mahdottomalta. Noilla videoilla veitsi näyttää kuitenkin liikkuvan kuin kuuma veitsi voissa...

Harjoittelin siis tekniikkaa meille opetetulla tavalla. Ensin puuhun piirretään tarkasti esimerkiksi  5 mm x 5 mm ruudukko lyijykynällä. Paras jälki tulisi lyijytäytekynällä. Kynää ei kannata painaa liikaa, jotta terästä ei jää puuhun painaumia tai liian tummia lyijykynäjälkiä.


Terä painetaan puuhun kärki edeltä, jonka jälkeen terän loppuosa painetaan puuhun niin, että syntyy neliön halkaiseva leikkaus. Samanlainen leikkaus tehdään toiselle puolelle niin, että kärkipiste (syvin kohta) on kolmion kärjessä. Leikatessa saa olla tarkkana, että pysyy ruudukossa, eikä tee liian pitkiä leikkauksia. 


Lopuksi kolmiosta leikataan pieni lastu pois. Veitsi liikkuu hieman vinossa kohti kärkipistettä ja vastakkaista sivua. Leikkaus tapahtuu syiden suunnassa, jolloin leikkausjälki on siistiä. Välillä lastut tuntuivat kuitenkin repeilevän. Pitää vielä selvittää, missä vika...


Valmis lovileikkaus näyttää eri suunnista hieman erilaiselta riippuen siitä, miten valo ja varjo osuvat työhön. Kolmionmuotoisista lastuista saa monenlaisia kuvioita aikaiseksi erilaiselle sommittelulla. Itse käytän varsinaisessa työssä todennäköisesti useampaa mallia. Vielä pitää harjoitella kuitenkin hieman lisää....


Lovileikkauksessa saa olla tarkkana ja ajatus pitää olla leikatessa koko ajan mukana, sillä tehtyjä virheitä on hankala korjata. Suunnittelu tuleekin tehdä huolella ja puuhun voi esimerkiksi merkata, mitkä lastut on tarkoitus poistaa, jotta kuvio ei mene vahingossa pilalle väärän lastun poistamisen vuoksi. Parhaimmillaan lovileikkaus on mukavaa ajanvietettä, jossa muut arkiset asiat unohtuvat. Parasta tässä on myös se, että tekeminen onnistuu missä vain, eikä tekemisestä tule suurta sotkua. :)

Lovileikkaukseen liittyen on tehty ainakin yksi suomalainen kirja. Matti Aarnion "Lovileikkaus - uusi harraste" on 60-luvulta, mutta tekniikkahan ei ole kai miksikään muuttunut. Kirjoja näyttää olevan usein myynnissä esimerkiksi Huuto.netissä, tosin hinnat saattavat olla melko korkeatkin.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Mitä nainen tekee teknisen työn luokassa?

Olen ollut sijaisena todella paljon viime vuosien aikana alakouluilla useissa eri kunnissa. Minun tietojani, toitojani ja osaamistani opettajana ei ole koskaan kyseenalaistettu matemaatikassa, liikunnassa, kemiassa ja fysiikassa tai missään muussakaan oppiaineessa - ei edes tekstiilityössä, vaikka olen opiskellut sitä peruskoulun kolmannella luokalla kokonaiset puoli vuotta. Mutta teknisessä työssä kohtaan epäilyjä lähes joka kerta teknisen työn luokkaan mennessäni.

Mitä nainen tekee teknisen työn luokassa? Osaat sä muka opettaa puukässää? Ootko muka ihan varma, ootko kysyny meidän opelta? Sä pilaat mun työn, et sä kuitenkaan tiedä, miten tää tehdään... 

Siinä esimerkkinä vain muutama kommentti, jonka olen oppilailta kuullut ennen kuin olen ehtinyt oikeastaan tehdä luokassa mitään. Ennakkoluulot on todella vahvassa ja niitä lisää varmasti se, että naisopettajien määrä on teknisessä työssä niin vähäinen. Luokanopettajista miehet on valjastettu teknisen työn opetukseen, usein senkin kustannuksella, etteivät he juuri muuta ehdikään opettaa. Toki naisiakin joukosta löytyy, koko ajan enemmän. Yläkoulun puolella naisten määrä on varmasti vähäisempi ja oppilaiden hyvin konservatiiviset asenteet ovatkin yleisiä - ei nainen voi opettaa teknistä työtä. 

Toki itse sen tiedän, että kyllä voi. Ainoa eteen tullut hidaste on ollut tähän mennessä se, että toisinaan kaipaisin hauikseen hieman lisää voimaa, jotta saisin miesten jäljiltä erinäisiä asioita (mm. puristimia tms.) auki. Mutta se nyt ei varsinainen ongelma ole.

Olimme aikanaan kaverini kanssa yläasteellamme ensimmäiset tytöt, jotka valitsivat teknisen työn valinnaisaineeksi. Näin ainakin huhu kertoi. En muista kohdanneeni silloin ennakkoluuloja, mutta ehkä opettajamme suhtautui meihin kuitenkin toisella tavalla. Hänellä oli aina aikaa näyttää, miten se sorvi toimikaan ja miten saatiin aikaiseksi sopiva hitsausliekki. Olimme ehkä hieman erityisasemassa. Moni arvelikin meidän todistusnumeroiden sisältävän pienen "tyttölisän". Sanoisin kuitenkin, että olimme molemmat todella taitavia oppilaita ja ansaitsimme saamamme numerot taitojemme perusteella. Nyt opettajan silmin vanhoja töitäni katsellessa, voin olla niistä ylpeä, sillä työt on huolellisesti tehty. Ehkä se onkin yksi tyypillisimmistä eroista tyttöjen ja poikien välillä: monet tytöt jaksavat keskittyä, tehdä huolellista ja tarkkaa työtä, sekä viimeistellä työt loppuun asti.
 
Olen itse kohdannut ennakkoluuloja, mutta näin on varmasti useilla miesvaltaisilla aloilla. Joukkoon pyrkivän naisen on usein oltava kymmenen kertaa parempi ja tehtävä kymmenen kertaa enemmän töitä, jotta sukupuoleen kohdistuvia ennakkoluuloja ei esiintyisi. Se tuntuu toisinaan aika epäreilulta. Toisaalta "väärän sukupuolen" edustaja saattaa myös saada osakseen paljon positiivista huomiota ja kehuja tehdessään jotain omalle sukupuolelle poikkeuksellista. Ehkä itse olen kohdannut enemmän jälkimmäistä.

Miksi naisia olisi sitten hyvä saada alalle lisää? Sukupuolella ei ole käsitöiden opetuksessa mielestäni suurtakaan merkitystä. Myös tekstiilityössä pärjää yhtä hyvin asiasta kiinnostunut mieskin. Usein käy kuitenkin niin, että ne koulun teknisen työn opettajat ovat kaikki miehiä. Yhdessä he pähkäilevät oppilaille kivoja töitä toteutettavaksi. Lopputuloksena on sitten sellaisia töitä, kuten pilkkionki, uistinrasia, puuauto ja työkalupakki. Vaikka pilkillä käyvät toki tytötkin, on tuon tapaisissa töissä vähintään miehinen vivahde. Vertailun vuoksi: en ole koskaan törmännyt teknisessä työssä joihinkin todella tyttömäisiin juttuihin. Ehkä teknisen työn opetuksessa kaivattaisiin toisinaan siis myös naisnäkökulmaa? Mutta tästäpä päästänkin siihen, millaisia töitä teknisen työn tunneilla ylipäätään tulisi tehdä. Tehdäänkö opettajan määräämiä töitä, vai kenties jotain omia juttuja? Siitä olenkin jo kirjoittanut aiemmin täällä (klik!)...

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Blogi on ollut joulun jälkeen tauolla, koska päivät ovat kuluneet gradua naputellen. Loppu alkaa kuitenkin jo häämöttää tässäkin pakollisessa pahassa, joten blogillakin on aikaa taas herätä henkiin! Paljon oli asiaa ja pohdiskeltavaa, joten kannattaa pysyä seurassa! :)