maanantai 17. joulukuuta 2012

Sähkötyön kotelointi.

Sähkötyömme alkaa olla jokseenkin valmis. Teimme yhden sähkötyön sijaan samalla piirilevysuunnitelmalla kaksi perhosta, joiden kotelointi on periaatteiltaan hyvin samanlainen, mutta lopputulos hyvin erilainen. Tässä esittelen minun tekemän perhosen, josta tulikin melko erikoinen... :)

Sari keksi, että voisimme käyttää kotelointiin muovisia silmälasikoteloita. Tällöin perhosen vartalo olisi valmiina ja ympärille voisimme koota varsinaisen perhosen. Ajattelimme yhdistää kotelointiin viime vuoden sähkötyön tapaan myös hieman tekstiilityön menetelmiä.

Ensimmäisenä poistimme silmälasikotelosta muoviset sisusosat. Porasimme kanteen ja pohjaan reiät komponenteille ja perhosen jaloille. En ollut aiemmin juuri porannut muovia, joten alku oli hieman haparoivaa. Puuporat lähinnä vain sulattivat muovia, joten poraamiseen oli parempi käyttää metalliporia. Poraaminen onnistui kovaan muoviin yllättävän hyvin, kun apuna käytti porattavan pinnan alla puukappaletta. Pelkäsin kotelon halkeavan, mutta mitään sellaisia ongelmia ei ilmennyt!


Silmälasikotelo olisi ollut vartalona hieman rujo, joten päätimme huovuttaa päällisen. Huovuttaminen liukkaan pinnan ympärille oli todella hankalaa ja työssä meni ainakin pari tuntia. Ehkä oli huovutustekniikkanikin hieman ruosteessa, mutta meinasin luovuttaa monta kertaa. Lopulta sain kohtuullisen oloisen kuoren valmiiksi. Halkaisin huopuneen pinnan kahtia avauskohdasta. Kuivuessaan villa tietenkin kutistui, minkä vuoksi minun piti jälkikäteen huovuttaa päällistä hieman suuremmaksi. Taas meinasi mennä hermo, mutta sitkeästi päätin tehdä työn loppuun ja onneksi lopulta huopakuori alkoi olla siedettävän oloinen. Liimasin huovan kotelon pintaan erikeepperillä. Kieputin kotelon ympäri tiukasti villalankaa, jotta huopa puristuisi mahdollisimman hyvin koko kotelon ympäri. Lopputulos oli melko hyvä, vaikka leikattu sauma jäikin näkyviin.


Porasin akkuporakoneella ledien reiät vielä hieman suuremmiksi, jotta ledit sai kotelon pinnalle esiin. Jos ledit olisivat olleet aivan kotelon pinnassa (ledin kanta kotelon kannen alla), eivät ne olisi valaisseet niin hyvin villan seasta. Komponentit sai myös huovan läpi paremmin, kun porasi läpireiän myös huopaan.

Koteloinnissa käytin apuna sähköteippiä, jotta komponenttien jalat ja piirilevy eivät ota kontaktia toisiinsa. Eristin teipillä kotelon sisällä oikeastaan kaikki komponentit ja teippailin osan komponenteista myös kiinni, koska pikaliiman kanssa sotkeminen olisi tässä ahtaassa kotelossa ollut todellakin sotkemista!



Perhoselle tuli siivet kirpparilta löydetyistä sydämenmuotoisista pitsiliinoista. Kovetin liinat siipien muotoon liima-vesiseoksella. Sekoitin hieman alle puolet vettä ja hieman yli puolet liimaa. Tälläisenaan siivet eivät toki kestä kosteutta, mutta sisäolosuhteissa perhosen siipien pitäisi kestää napakoina ongelmitta. Kovetin siivet limpparipullojen päällä - muuten hyvä idea, mutta toisesta etiketistä jäi mustaa väriä siiven alapinnalle. Pitänee maalata jossain vaiheessa piiloon...


Taivutin teräslangasta perhoselle jalat. Jalkoja pitää vielä hieman säätää, jotta perhosen saa paremmin keulimaan. Tätä ominaisuutta tarvitaan, jotta perhosen mahapuolella oleva liiketunnistin ottaa mahdollisimman laajasta kulmasta liikkeen huomioon.

Perhonen sai mielipuolisen ilmeensä huopapalloista ja muovisilmästä, jotka sattuivat kotoa askartelukaapista löytymään. Tuntosarvet askartelin massapalloista ja piipunrasseista. Perhosella ei varsinaisesti ole suuta, mutta sellainen muodostui kuin itsestään leikkaussaumasta. Suu korostaa entisestään perhosen hieman pelottavaa olemusta... kyllä tämä taitaa muutaman vieraan säikäyttää meidän eteisessä! :D


Mitä sitten olisin voinut tehdä toisin?

Komponenttien paikat koteloinnissa olisi pitänyt miettiä hieman tarkemmin. Ledien paikat ovat ehkä hieman erikoisesti sijoitellut. Eniten häiritsee kuitenkin muuntajan johdon paikka. Luulin muuntajan johdon kannan olevan jokseenkin samanlainen kuin ulkovalosarjoissa, mutta tässä muuntajassa se olikin todella suuri. Muuntaja olisikin pitänyt suunnitella lähtemään ennemmin jostain perhosen takaa. Hämäräkytkin on tällä hetkellä hyvällä paikalla mittaamassa valoarvoja, mutta visuaalisesti ajateltuna senkin olisi voinut sijoittaa hieman huomaamattomampaan paikkaan.

Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tähän hulluun perhoseen varsin tyytyväinen ja ihan pakkokin olla, koska en ole koskaan aiemmin mitään vastaavanlaista tehnyt! Vaikka koteloinnin suhteen tekisin joitain asioita nyt toisin, pidän merkittävimpänä onnistumisena sitä, että perhonen todella toimii juuri niin kuin sen pitääkin eli juuri kuten ohjelmaan kirjoitimme. Mahdottomalta tuntunut sähköprojekti oli sittenkin mahdollinen. :)



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Auton huollon ensiaskeleet.

Tästä seuraavasta asiasta minua kehotettiin olemaan kertomatta. Se mitä nyt paljastan, saattaa koitua tulevina vuosina omaksi kohtalokseni. Otan kuitenkin riskin, vaikka tämän asian paljastettuani saatan joutua keväällä vaihtamaan autoon renkaat, ihan itse. Saatan joutua jopa vaihtamaan autoon palaneen polttimon tai mittaamaan akusta jännitteen. Tämä kaikki sen vuoksi, että koneteknologian kurssilla huollettiin eilen autoa.

Huollon kohteeksi päätyi Jussin Volkswagen Vento vm.1997. Auton huoltoon liittyvät asiat oli jaettu kahden ryhmän kesken. Meille tuli tehtäväksi selvittää itse ja näyttää muille seuraavat asiat...

- laturin ja hihnan kunto, hihnan kireys ja sen säätö
- latausjännitteen mittaus yleismittarilla
- akkunesteen tarkistus ja akun kiinnitys
- polttimoiden vaihto
- sulakkeiden ja releiden vaihto
- lukkojen ja saranoiden voitelu
- tuulilasinpyyhkimies kunto ja vaihto
- auton tunkkaus ja tuenta
- renkaiden kunto ja vaihto
- vararenkaan kunto 




Akku kannattaa irrottaa sähköjuttuja rassatessa pois, jottei käy vahinkoa. Akusta jännitteen saa mitattua yleismittarilla - jos sitä osaa käyttää oikein. Mittarista täytyy valita 20V tuolta tasavirtapuolelta (DC) ja tuo punainen johto täytyy olla Volttien (V) kohdalla myöskin. Tällä kertaa akussa oli jännitettä sopivasti (13,58 V). Jonkin katsomani lähteen mukaan: jos akussa on jännitettä alle 13,2V tai yli 15V, on silloin jossain jotain pielessä.




Laturinhihna oli hieman hankalampi löydettävä asia, koska konepellin alta löytyi hihnaa moneen lähtöön. Jakopäänhihna, laturinhihna... ja se kolmas hihna(?). Käsityksemme mukaan tuo harmaa mötikkä on kuitenkin laturi ja sen vieressä oleva hihna se laturinhihna.

Hihnan kireyden voi tarkistaa painamalla sitä keskeltä alaspäin. Hihnan tulisi antaa periksi noin 5-10 mm. Liian kireä hihna aiheuttaa turhaa kulumista ja liian löysä hihna taas luistaa.

Sulakkeet ja releet löytyivät auton sisältä, kuskin puolelta jalkotilan yläpuolelta vasemmalta. Tästä rivistöstä palaneet sulakkeet on helppo tarvittaessa vaihtaa. Ohjekirjasta löytyy sulakkeiden (eli varokkeiden) järjestys rivissä vasemmalta oikealla ja myöskin sulakkeiden koot ampeereina. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy, että punainen sulake on palanut (lanka katki) ja turkoosi on vielä ehjä.


Tässä autossa polttimoiden vaihto oli tehty jopa mahdolliseksi. Ajovalojen polttimot löytyivät helposti kupujen takaa, vilkku oli sen sijaan hieman hankalemmassa paikassa. Molemmat olivat kuitenkin vaihdettavissa. Kuulemma uudemmissa autoissa polttimoiden vaihto saattaa sen sijaan olla lähes mahdotonta, koska polttimoihin ei yksinkertaisesti pääse käsiksi. Auto on siis pakko viedä huoltoon ja polttimon vaihdon hinnaksi saattaa tulla jopa 50 euroa.

Valmistautuessani tälle autotunnille, tuli netissä seikkailtua mm. monenlaisilla autoaiheisilla keskustelupalstoilla. Eksyin myös saasto.fi -sivustolle, josta löytyi monenlaisia säästövinkkejä myös auton omistajalle:

"Älä koske lamppuihin ja polttimoihin paljain sormin. Vaikka pesisit kätesi, niin sormissasi on kuitenkin vähän rasvaa sekä muuta likaa. Rasva palaa helposti kiinni tulikuumaan lamppuun, jolloin lamppu ylikuumenee ja palaa nopeammin loppuun. Kun vaihdat lamppua, käytä lampun ympärillä esim. nukkaamatonta kangasta. Näin toimimalla voit pidentää huomattavasti lamppujen ja polttimoiden käyttöikää. Muista tämä myös auton polttimoita vaihtaessasi." 

Vinkkejä löytyi myös tuulilasinpyyhkijöistä:

"Muista aina talvisin nostaa tuulilasinpyyhkijät pystyasentoon, mikäli autosi malli sen mahdollistaa. Tavallisin tapa rikkoa pyyhkijän sulat on repiä jäätyneet sulat irti tuulilasista." 

"Voit pidentää hieman tuulilasinpyyhkijöiden käyttöikää pyyhkäisemällä niiden pintaa hiomapaperilla muutamaan kertaan. Näin saat niihin uutta puhdasta pintaa joka pyyhkii paremmin kuin vanha ja likaantunut pinta."

Jussilla oli autossa esimerkilliset renkaat, sillä urien syvyys oli 4 mm. Pääuran (renkaan keskellä) tulisi olla talvella vähintään 3 mm ja kesällä vähintään 1,6 mm. Minimilukema on kuitenkin sellainen, jolloin renkaan pito on jo huonoissa olosuhteissa huomattavan heikko. Vesiliirron välttämiseksi suositellaan uran syvyydeksi kuitenkin 4-5 mm.


Renkaiden vaihtoon oli pajalla onneksi kunnon välineet. Eipä tarvitse hampaat irvessä vääntää pultteja irti, kun pelkkä kevyt painallus napista riittää ja pultti irtoaa. Sujuu renkaitten vaihto melkein kuin formulavarikolla! Oikeasti emme vaihtaneet renkaita, mutta irroitimme renkaan testiksi ja nähdäksemme sen takana oleviin osiin, mm. jarrupaloihin.


Laitoimme auton rengaspaineet vielä ohjekirjan mukaisiksi. Tässä autossa eteen suositeltu paine oli 2,3 ja taakse 2,1 baria. Tosin nyt kun tuota ohjekirjan sivua katson, niin tuossa allahan lukee, että talvirenkaiden paineiden pitäisi olla 0,2 baria enemmän... hups.


Toisella ryhmällä aiheena oli mm. öljyjen vaihto, suodattimien puhdistus ja sytytysjärjestelmä.


Sytytystulpat löytyivät hattujen alta. Sytytystulppia irrottaessa täytyy varoa, ettei kolosta pääse palotilaan roskia tms. Kiristettäessä tulee myös olla tarkkana, ettei tulppaa kiristä liikaa, jolloin kierteet voivat mennä pilalle tai koko tulppa voi hajota. Pelkkä käsin kiertäminen ei kuitenkaan riitä, vaan tulppa tulee kiristää paikalleen esim. kiintoavaimella.


Virranjakajakin löytyi! Virranjakotehtävää hoitavat pyörijä (vasemmalla) ja virranjakajankansi (oikealla). Nämä yhdessä antavat sytytystulpille jännitteen. Ja vielä Wikipedian sanoin: Sytytyshetkellä pyörijä yhdistää virranjakajan keskellä sijaitsevan navan johonkin kannen reunalla sijaitsevista navoista. Tästä jännitepulssi johdetaan tulpanjohtoja pitkin sytytystulpille. Selkeetä, enkä ees valehtele.


Ja auton huoltohan sujuu nyt sitten kuin heinänteko! No, ei suju, eikä suju heinäntekokaan. Paljon kuitenkin opin ja tunnilla heräsi jopa pieni kiinnostus aihetta kohtaan. Ehkä jatkossa jopa osallistun auton huoltoon, jos joku innostuu kotona meidän autoa rassaamaan. Ja jos joskus hätä yllättää tien päällä, niin osaan tehdä ainakin jotain. :) Ainakin lisätä öljyä, vaihtaa sulakkeen ja ehkä jopa polttimon.

Tällä tunnilla yhdistyivät hyvin käytännön asiat meille aiemmin pidettyihin luentoihin. Kun auton sielunelämästä ei ole mitään aiempaa käsitystä, toimii tällainen opiskelutapa erinomaisesti. Ensin opetellaan perusasiat teoriassa ja sitten katsellaan, mistä kyseiset osat voisivat löytyä oikeasta autosta. Meillä on ryhmässä hyvä ilmapiiri ja ryhmässä on mukava opetella asioita myös sen vuoksi, että kaikilla (jopa minulla) on aina kuitenkin jotain kokemuksia, toisilla enemmän ja toisilla taas (aika paljon) vähemmän. :) 

torstai 6. joulukuuta 2012

Kelkka jo hyvässä vauhdissa.


Meidän ei ollut tarkoitus tehdä metallityötä vielä tämän vuoden puolella, mutta kun sopiva rako ilmestyi työskentelyn lomassa, päätimme kuitenkin aloittaa kelkan valmistamisen jo ennen joulua. Hahmottelimme kelkan mittoja Sarin vanhan puisen vesikelkan mukaan. Muutimme kuitenkin joitain mittoja, kuten esimerkiksi työntöaisan korkeuden, koska se vaikutti meistä hieman liian matalalta.






Käytettäviksi materiaaleiksi valitsimme 20 mm neliöputkea ja 30 mm leveää lattaterästä. Aluksi suunnittelimme tekevämme työn ruostumattomasta teräksestä, mutta päädyimme kuitenkin tavalliseen teräkseen, koska kelkan rungon voi joka tapauksessa käsitellä esimerkiksi maalaamalla kestämään paremmin vaihtuvia sääolosuhteita.

Sahasimme tarvittavat osat metallivannesahalla. Ensimmäisenä aloitimme valmistamaan jalaksia. Halusimme jalaksista toisesta päätä käyrät, joten taivutukseen käytimme muotorautataivutinta. Tämä oli meille molemmille uusi kone, joten oli mukava oppia sen käyttö. Aluksi harjoittelimme koneen käyttöä harjoituskappaleella. Onneksi teimme tämän, koska havaitsimme, että jos merkatun taivutuskohdan ääripisteitä käyttää taivutuksessa pysäytyspisteitä, tulee taivutetusta muodosta kulmikas.




Varsinaisia jalaksia taivuttaessamme ylitimme ääripisteet välillä niin että taivutuksen lopetuskohta vaihteli. Tällöin lopputulos oli huomattavasti pyöreämpi. Merkkasimme taivuttaessa ylös käytetyt kierrokset tarkasti, jotta saisimme tehtyä toisen samanlaisen jalaksen. Yllättävää kyllä, onnistuimme tässä ja saimme kaksi täysin samanlaista jalasta. Aika veikeä kone! :)

Seuraavana työvaiheena porasimme rungon poikittaisiin tukikappaleisiin reiät puuosien kinnitystä varten, koska poraus on helpompi tehdä nyt, kun kelkka on vielä osina. Porasimme reiät 4 mm poralla pylväsporakoneella, koska puuosat olisi tarkoitus kiinnittää 4 mm ruuveilla kelkan alapuolelta kiinni. Mitoituksessa sattui vain pieni erhe siinä kohtaa, että laitimmaiset reiät osuvat jalaksiin kiinnittyvien jalkojen kohdalle. Meidän pitikin porata uudet reiät putkien viereen, jotta jokainen lauta saadaan kiinnitettyä kahdella ruuvilla.


Hiekkapuhalsimme hitsattavat kappaleet, koska niissä oli monenlaista likaa ja rasvaa, mikä olisi haitaksi hitsatessa. Ennen varsinaisten kappaleiden hitsaamista teimme pieniä hitsausharjoituksia samaa materiaalia olevilla jämäkappaleilla. Tämä olikin kannattavaa, koska ensimmäiset hitsaussaumat olivat aika kamalia. Pajalla on uusi MIG-laitteisto, joten säätöjen saaminen kohdalleen oli melkoista hakemista. Lopulta oikeat säädöt alkoivat kuitenkin löytyä ja työskentely alkoi muistuttaa räiskimisen sijaan hitsaamista. Tukirungossa tulee olemaan neljä alla olevan kuvan kaltaista liitosta.



Teimme MIGillä silloitukset kappaleen nurkkin, jotta kappaleet eivät lähde vääntyilemään lämmön vaikutuksesta. MIGillä hitsaamme myös liitoksen sisäsaumat, koska TIGillä oli hankala päästä hitsaamaan tällaiseen ahtaaseen saumaan ja lisäksi lämpö oli hankala saada ahtaassa saumassa jakautumaan tasaisesti. Sen sijaan ulkosaumat hitsaamme TIGillä. Periaatteessa tässä kohtaa on aivan sama, kumpaa menetelmää käyttäsimme. Mikään näistä liitoksista ei jää varsinaisessa kelkassa näkyviin, joten TIGin käytölle ei ole ulkonäöllistä perustetta. Halusimme kuitenkin harjoitella TIGin käyttöä, koska olemme hitsanneet tällä menetelmällä vähemmän. Näkyviin jäävät hitsaussaumat olisi myös tarkoitus hitsata TIGillä, joten harjoittelu ei ole pahitteeksi... 


TIG-hitsaus oli juurikin niin mukavaa kuin viime vuodelta muistelin - rauhallista ja leppoisaa. Tärkeää on vain muistaa, että säätää virran oikeaksi hitsattavalle materiaalille. Itse löysin oikean virran kokeilemalla, koska kokemusta tästä menetelmästä on niin vähän. Hitsauksen onnistumisen kannalta on tärkeää pitää huolta myös siitä, että elektrodi (hitsauskärki) on kunnossa ja terävä. Tarvittaesa elektrodi tuleekin teroittaa esimerkiksi nauhahiomakoneessa.


Hitsaussauma ei ole oikeasti noin ruma kuin se kuvassa näyttää, lähikuva saa todellisuuden näyttämään rajummalta. Tai niin haluan ainakin itse uskoa. :) Mielestäni saumasta tuli tasainen ja hyvä ja olen jälkeen tyytyväinen, koska ei tässä ammattilaisia kuitenkaan olla. Pääasiahan se on, että sauma kestää kasassa. Ainakin jälki on satakertaa parempaa verrattuna MIGillä hitsattuihin (räiskittyihin) saumoihin. Reunoihin jäi hieman suuremmat patit silloituksen jäljiltä, mutta ne saa kyllä hiottua tasaiseksi. Mutta myönnettäköön, että vielä on varaa harjoitella...


Viime vuonna sain TIGillä hitsatessa ranteisiin ärsyttävää punoitusta, koska hanskat olivat liian lyhyet ja jostain hihan raosta pääsi säteily vaikuttamaan. Tästä viisastuneena muistin tällä kertaa myös suojata kädet kunnolla säteilyltä. Hihat kannattaa siis tunkea kunnolla hanskojen sisään tai käyttää pitkävartisia hitsaushanskoja, että paljas iho ei altistu ranteiden kohdalta säteilylle. Usein hitsaukseen tarkoitetut hanskat vain tuppaavat olemaan niin isoja ja kömpelöitä, ettei ne sovi naisten käsiin ja ainakaan pikkutarkkaan TIG-hitsaukseen. Pitäisi varmaan hankkia hyvät perustyöhanskat, joihin vaikka ompelisi itse jatkovarret peittämään ranteet.

Saimme pari liitosta valmiiksi, joten tästä on hyvä jatkaa työskentelyssä eteenpäin ensi viikolla! :)